Tekstit

Näytetään tunnisteella Bockhamn merkityt tekstit.

Helsinki - Loviisa, 60°27,2’ N - 26°14,2’ E

Kuva
  Loviisan Svartholman  merilinnoitussaarella olimme jo käyneet, mutta varsinainen Loviisa oli vielä käymättä. Niinpä kauniina ja vähätuulisena lauantaiaamuna suuntasimme Skipperi -veneemme kohti Loviisaa. Veneretki alkoi! Loviisan Laivasilta Reitti Lähdimme Jollaksesta. Reitti kulki Sipoonselän yli Äggskärille. Koska oli lähes tyyntä, päätimme ohittaa Pellingin eteläkautta. Siinä on matkalla myös Tove Janssonin kesäpaikka Klovharun , joka on kaikessa karuudessaan todella kaunis paikka. Klovharun Reitti jatkuu suoraan itään. Valitsimme Skarvgaddenin kohdalta sisemmän väylän, joka yhdistyi Korshällissä ulkoväylään. Lindholmenin kohdalta väylä kääntyy pohjoiseen Loviisaan. Loviisan Laivasilta, jossa on vierasvenesatama, sijaitsee aivan lahden pohjukassa ja matkaa käännöskohdasta on vielä n. 10 mailia. Kokonaismatka yhteen suuntaan on n. 50 mailia ja aikaa meillä meni n. 2,5 tuntia.   Reitti Helsinki-Loviisa (kartta: Navionics) Laivasillan vierasvenesatama toimi erinomaisesti. Sai

Bockhamn, Loviisa, 60°16'05.6"N - 25°59'52.2"E

Kuva
  EDIT kesäkuu 2021: lisätty kesäkuvia. Olen kertonut ystävilleni veneilyinnostuksesta ja saanut myös erinomaisia vinkkejä vierailun arvoisista kohteista. Tämän vinkin sain, kun syksy oli jo pitkällä. Tuttavani kertoi Loviisassa sijaitsevasta Bockhamnin luonnon laguunista. Tämä olikin itäisin satama, jossa kauden 2020 aikana vierailin. Syysveneily ei ole hullumpaa. Kun varusteet ovat kunnossa, veneretkistä nauttii vielä loka-marraskuussakin. Tämä retki tehtiin lokakuun viimeisenä päivänä. Skipperin venevaraus oli Vuosaaresta ja sieltä matka oli vajaa 30 nm. Lähes tyyni keli hemmotteli ja pääsimme ajamaan hyvää vauhtia. Reittimme kulki Sipoonselän yli kohti Bodötä, joka jäi eteläpuolelle ja Onas jäi pohjoiseen. Ajoimme kohti Äggskäriä , reitti kulki sen eteläpuolelta kohti Tirmoa. Tirmon ja Sundön välinen salmi on kaunis ja siellä kulkee myös lossi. Tirmon jälkeen lyhyt matka (n. 2 nm) koilliseen, niin kohde onkin edessä. Lossi Tirmon ja Sundön välillä Pääkaupunkiseudulla ei