Tekstit

Näytetään tunnisteella Kallbådan merkityt tekstit.

Lilla Träskön, Porkkala, Kirkkonummi, 59° 55.85’ N - 24° 22.02’E

Kuva
  Porkkalan saarissa on tullut vierailtua aika monessakin, kuten Östra Styrskärissä. Lilla Träskön oli vielä käymättä. Varmistelimme monesta eri lähteestä, että onko se armeijan saaria vaiko mahdollisesti lintusaaria, mutta mitään rajoituksia ei näkynyt. Näin uskaltauduimme rantautua. Lilla Träskönin järvi Reitti ja rantautuminen Veneilysää oli upea! Lähdimme Keilaniemestä ja ajoimme isoa Porkkalanväylää Rönnskärille. Olimme jo aikeissa lähteä Porkkalanselän yli, mutta siellä näytti olevan pilvisempää, niinpä päätimme jäädä Porkkalaan ja yllä mainitun selvityksen jälkeen Lilla Träskön valikoitui rantautumiskohteeksi. Reitti Keilaniemi - Lilla Träskön (kartta: Navionics) Saaren ympärillä on jokunen määrä vedenalaisia kiviä, joten kannattaa lähestyä varoen. Länsipuolen kalliot ovat todella laakeita, joten sopivan rantautumispaikan löytyminen vaati hieman ajelua. Onneksi vesi oli kirkasta, se helpotti myös pohjan näkemistä. Ankkuripaikka Lilla Träskönissä Lopulta löysimme hyvän p

Söderskär, Porkkala, Kirkkonummi 59°56'09 N - 24°26'46 E

Kuva
Ehkäpä kaikki Söderskärit ovat kauniita! Tai ainakin ne kaksi, joilla olen itse päässyt käymään. Laakeita kalliota Söderskärillä Porvoon Söderskär on toki se tunnetumpi majakoineen ja riippusiltoineen, mutta kyllä tämä Porkkalan Söderskärkin on käymisen arvoinen. Ajoimme Espoon Kivenlahdesta Porkkalaan. Matkaa on alle 20 mailia. Söderskär sijaitsee väylältä etelään juuri ennen Rönnskäriä. Viereinen saari länteen on Västerlandet.   Reitti Kivenlahti - Söderskär (kartta: Navionics) Söderskäriltä näkymä Rönnskärin suuntaan Saaren länsipuoli on luonnonsuojelualuetta. Itäreuna on monimuotoisempi lahdenpoukamineen ja salmineen. Siellä voi harrastaa kiveltä kivelle hyppelyä ja päästä oikoreittiä tai kiertää maata pitkin vähän pidempää reittiä.  Lahdenpoukama Söderskärin kaakkoisosassa Veneen kiinnitysmahdollisuuksia on ainakin länsilaidalla sekä pohjoisessa. Me ankkuroimme veneen länsirannalle Verkkoartikkeleissa kerrotaan saarella olevan perhosia. Ehkä hieman pilvinen sää piti ne meidän

Kallbådan, Porkkala 59° 52′ 08″ P, 24° 18′ 10″ I

Kuva
Toinen upea majakkaluoto Söderskärin lisäksi on Kallbådan Porkkalassa. Tämä tunnetaan myös Porkkalan majakan nimellä. Jotenkin nämä keskellä avomerta seisovat jylhät majakat vetävät minua puoleensa Kallbådanille ei voi yksityisveneellä rantautua (eikä kyllä tee mielikään, kun katsoo, kuinka aallot osuvat ympäröivään kivikkoon). Majakan profiili näkyy aika kauas ja tuntuu jopa taianomaiselta, kun se vihdoin hahmottuu kauniin punaiseksi majakkarakennukseksi. Majakka on valmistunut 1920. Kiehtova ajatus, että siellä on parhaimmillaan asunut jopa 20 ihmistä. Helsingistä / Espoosta (Lauttasaari, Keilaniemi) ajoaika on n. 20mn/h nopeudella reilun tunnin verran. Paikka on tuuliherkkä, koska ympärillä ei ole saaria tai luotoja suojaamassa mistään suunnasta. Kannattaa siis valita vähätuulinen keli. Kipparin hommissa Porkkalan edustalla on myös Rönnskärin majakka (puolustusvoimien omistuksessa, ei saa nousta maihin ilman erityistä lupaa) ja Kallbådanille reitti kulkee Rönnskärin itä- tai lä