Tekstit

Näytetään tunnisteella Kråkskär merkityt tekstit.

Kråkskär, Saaristomeren kansallispuisto, Korppoo 60°4,73' N - 21°15,19' E Mereen valuvia kivivirtoja

Kuva
  Kråkskär tuntuu olevan yleinen saaren nimi Saaristomerellä. Me kävimme kahdella eri Kråkskär-nimisellä saarella kesän aikana. Kallioreuna länsireunalla Sijainti ja rantautuminen Lähdimme liikkeelle Turusta. Sieltä on matkaa Kråkskäriin n. 36 merimailia.  Turusta lähdettäessä oli sateita näkyvissä Reitti noudattaa aika lailla ruotsinlaivojen reittiä ja Kråkskär onkin aivan väylän itäpuolella Korppoon ja Kökarin välissä. Reitti Turku - Kråkskär (kartta: Navionics) Vierailumme aikaan oli aivan tyyni keli, joten rantautuminen oli helppoa.  Aivan tyyni keli Jätimme veneen ankkuriin saaren länsipuolelle. Mainingitkin olivat vain pieniä. Ankkurissa Kråkskär Kun pääsimme perille, totesimme, että kyseinen Kråkskär ei ollut se Kråkskär, jonne luulimme tulleemme 😅. Se ”oikeampi” ja tunnetumpi  Kråkskär on itään päin Nauvon eteläpuolella. Mutta hieno oli tämäkin saari.  Kråkskär kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja on osa  Natura 2000  -luonnonsuojelualuetta. Kråkskärin länsireuna

Kråkskär, Nauvo, Parainen 59°58,40' N - 22°02,65' E Laguuni, lampaita ja saaristomökki

Kuva
  Olimme ehtineet käydä epähuomiossa jo toisella Kråkskär-nimisellä saarella (joka on myös käymisen arvoinen!), ennen kuin pääsimme tälle ns. oikealle saarelle. Saaristomeri kauneimmillaan Sijainti ja rantautuminen Kråkskär sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa Paraisten kaupungin alueella. Saaristomeren kansallispuisto Gullkronasta on matkaa etelään n. 5 merimailia. Me lähdimme liikkeelle Turusta ja sieltä matkaa on n. 32 merimailia. Reitti Turku - Kråkskär (kartta: Navionics) Oivallinen rantautumispaikka sijaitsee Kråkskärin etelälaidalla, jossa on suojaisa lahti. Toki etelätuulella suojaa ei ole. Lahden itäpuolella on silokalliot, joissa oleviin kiinnityskoukkuihin voi kiinnittäytyä. Myös saaren pohjoisreunalla on kiinnityskoukkuja.   Ankkurissa lahdella Kråkskär Kråkskärin kartta Kråkskär kuuluu Nagelskärenin saariryhmään. Kiehtova fakta on, että saari on osa Salpausselän harjannetta, jonka hännän huippuna on eteläinen Jurmo . Kråkskärin eteläreunan kalliolle