Tekstit

Näytetään tunnisteella kalliot merkityt tekstit.

Stenlandet, Tammisaari 59°52,1' N - 23°43,5' E Kalliosaari lähellä Jussaröä

Kuva
Kalliosaari Jussarön lähellä Olimme autiotuparetkellä ja käyneet aiemmin Smörskärissä ja Ytterlandetissa , kun jostain sain päähäni vielä Stenlandetin. Siellä ei ole autiotupaa, mutta kalliota riittää. Stenlandet on nimensä mukaisesti kalliosaari Jännittäviä muotoja kalliossa Sijainti ja rantautuminen Saari tai ehkäpä pikemminkin luoto, sijaitsee noin 5 merimailin päässä Jussaröstä koilliseen. Me lähdimme liikkeelle Espoon Nuottaniemestä ja sieltä taas matkaa Porkkalan selän yli on n. 40 merimailia. Reitti Nuottaniemi - Stenlandet (kartta: Navionics) Saari on aika pieni ja kallioinen. Suhteellisen tyyni ja aurinkoinen sää mahdollisti rantautumisen luonnonsatamaan. Koska kiinnitykselle ei ole saaressa mitään valmista, esim. kalliokiilat kannattaa varata mukaan. Meillä ei niitä ollut, joten virittelimme kiinnitysköyden kiven ympärille. Vene ankkurissa Vene pohjoisreunalla Stenlandetissa on kalliota Nimensä mukaisesti saari on kalliota (kiveä). Saari on myös aika matala, joten k

Neitsytsaaret, Vuosaari, Helsinki 60°11,3' N - 25°09,7' E

Kuva
  Tavoitteena on löytää aina uusi kohde, kun lähdetään vesille. Onneksi Suomessa saaria riittää, samoin pääkaupunkiseudullakin. Nimittäin jälleen yksi tuulinen lauantai ja piti löytää kohde kohtuullisen matkan päästä. Reitti Lähdimme liikkeelle Skipperin veneellä Katajanokalta. Ajoimme Hevossalmen läpi ja kohti Kalliosaarta. Ajoimme Kalliosaaren länsipuolelta ja seuraava saari pohjoiseen onkin Neitsytsaaret. Matkaa on noin 8 mailia. Samalla alueella on myös Huomenlahja ja Prinsessa -nimiset saaret. Reitti Katajanokka - Neitsytsaaret (kartta: Navionics) Paras paikka rantautua on saaren etelä- ja lounaisranta. Saaren reuna on siellä kalliota ja sinne on kiinnitetty myös kiinnityskoukkuja. Neitsytsaaret Itse asiassa saari koostuu kahdesta saaresta, mutta niistä puhutaan yhdessä Neitsytsaarina. Neitsytsaaret ovat lähellä toisiaan Itäisempi saari on yksityisessä käytössä. Saarten välissä ei ole kovin leveää salmea, vaan saaresta toiseen voisi kävellä. Salmi Neitsytsaarten väl