Tekstit

Näytetään tunnisteella saapaspäivä merkityt tekstit.

Örskär, Kirkkonummi, 60° 2.258'N - 24° 41.652'E

Kuva
Kytön ohi on ajettu kauden aikana lukuisia kertoja ja tämä pieni luoto siitä lounaaseen kiinnosti erityisesti kansimiestä. Se oli saariretkilistallamme jonkun aikaa, ja muutaman kerran yritimme lähestymistä, mutta tuuli oli aina jotenkin hankala. Lopulta lokakuun puolessa välissä keli oli sopiva. Väylän vieressä on matalikko ja aallot hakkaavat siihen usein, mutta vihreän kepin jälkeen etelään on "valkoista vettä". Saaren pohjoisreuna on kalliota ja kivirantaa. Tähtäsimme kallion kohdalle, vaikka kansimies pohtikin, että mitenköhän siitä pääsee maihin. Kiviranta taas näytti liian matalalta. Kallioranta   Ankkuri pohjaan ja mateluvauhtia eteenpäin ja niin päästiin rantautumaan. (Mitä nyt kansimies hieman liukastui kalliolla ja melkein luisui mereen, mutta niitähän ei lasketa.) Köysi saatiin kiinni puuhun. Ilta-aurinko  Ilta-aurinko paistoi ihanasti saareen. Merellä auringonlaskut ovat toinen toistaan upeampia. Matalaa kivikkoa länsirannalla Ensin taas perinteinen kävelykierros