Tekstit

Näytetään tunnisteella taistelu merkityt tekstit.

Morgonlandet, Hanko, Kemiönsaari, Saaristomeri 59°45,7' N - 22°42,1' E

Kuva
  Jo saaren nimi houkuttelee luokseen. ”Aamumaa” kuulostaa kauniilta. Me tosin pääsimme saareen vasta iltapäivällä, mutta oli se silti todella kaunis! Reitti Vaikka matkaa esim. Hangonkylän satamasta on vain 11 mailia, niin saari sijaitsee sen verran ulkona, että aivan joka säällä sinne ei kannata lähteä. Saari on tunnettu Hangon saariston viimeisenä suojasatamana. Bengtskärin majakkakin on jo aika lähellä, alle 10 mailin päässä. Tällä kertaa tuuli oli navakka, mutta tuli sellaisesta suunnasta (luoteesta), että lähdimme sinne. Reitti Morgonlandetiin on aika suora. Reitti Hangonkylä - Morgonlandet (kartta: Navionics) Saaren länsipuolella on pieni lahti, jonne pääsee pienellä veneellä.  Länsirannikon lahti Morgonlandetissa Tällä tuulella sinne ei kuitenkaan ollut asiaa. Me jätimme veneen saaren koillisreunalle ankkuriin. Vene ankkurissa koillisrannalla Sattumalta juuri samaan aikaan paikalle saapui matkavene, jonka kippari kokeneena Morgonlandet-kävijänä oli käynyt katsomassa