Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2024.

Kråkskär, Saaristomeren kansallispuisto, Korppoo 60°4,73' N - 21°15,19' E Mereen valuvia kivivirtoja

Kuva
  Kråkskär tuntuu olevan yleinen saaren nimi Saaristomerellä. Me kävimme kahdella eri Kråkskär-nimisellä saarella kesän aikana. Kallioreuna länsireunalla Sijainti ja rantautuminen Lähdimme liikkeelle Turusta. Sieltä on matkaa Kråkskäriin n. 36 merimailia.  Turusta lähdettäessä oli sateita näkyvissä Reitti noudattaa aika lailla ruotsinlaivojen reittiä ja Kråkskär onkin aivan väylän itäpuolella Korppoon ja Kökarin välissä. Reitti Turku - Kråkskär (kartta: Navionics) Vierailumme aikaan oli aivan tyyni keli, joten rantautuminen oli helppoa.  Aivan tyyni keli Jätimme veneen ankkuriin saaren länsipuolelle. Mainingitkin olivat vain pieniä. Ankkurissa Kråkskär Kun pääsimme perille, totesimme, että kyseinen Kråkskär ei ollut se Kråkskär, jonne luulimme tulleemme 😅. Se ”oikeampi” ja tunnetumpi  Kråkskär on itään päin Nauvon eteläpuolella. Mutta hieno oli tämäkin saari.  Kråkskär kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja on osa  Natura 2000  -luonnonsuojelualuetta. Kråkskärin länsireuna

Lehtinen, Lehtisen luontosaari, Loviisa 60°19,93' N - 26°30,74' E Entinen luotsi- ja linnakesaari

Kuva
  Entinen luotsi- ja kalastussaari sekä puolustusvoimien käytössä ollut saari on nykyisin virkistyskäytössä. Puolustusvoimien rakennelmat tuovat kauniille saarelle mielenkiintoisen lisän. Puolustusvoimien rakennelmia Sijainti ja rantautuminen Lehtinen sijaitsee Loviisan edustalla ja on itse asiassa vain lyhyen matkan päässä autotiestä. Loviisasta kaakkoon n. 13 merimailin päässä oleva saari on Söderbystä etelään ja Söderbyn eteläkärkeen tulee Saaristotie. Lyhimmillään matkaa saareen on vain pari sataa metriä. Reitti Loviisa - Lehtinen (kartta: Navionics) Puolustusvoimien jäljeltä saaren pohjoisreunalla on edelleen jykevä laituri, johon voi kiinnittyä. Eteläreunan laituri Vierailumme aikana me olimme ainoana paikalla (olisikohan sateisella kelillä ollut vaikutusta?), joten jätimme veneen kylkikiinnityksellä. Saaren ohjeistuksissa lukee, että vain väliaikainen kiinnitys on sallittua, mutta missään ei kerrota, mitä tämä väliaikaisuus tarkoittaa. Pohjoiskärjen opaskyltti Lehtinen

Holma, Kemiönsaari Saaristomeren kansallispuisto 59°54,49' N - 22°22,08' E Kansallispuistoon on haastavaa päästä

Kuva
  Holman saaren länsiosa kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Sijainti ja rantautuminen Kemiönsaaren kuntaan kuuluva Holman saari on hieman tuntemattomampi kuin viereiset saaret Högsåra ja Kasnäs . Esim. Kasnäsistä on matkaa vain n. 1,5 merimailia. Me lähdimme Turusta ja sieltä matkaa on n. 38 merimailia.  Reitti Turku - Holma (kartta: Navionics) Oman haasteensa tuo lisäksi se, että omatoimiveneilijän on hieman haastavaa päästä saareen, sillä varsinaista vierasvenesatamaa tai -laituria ei ole. Kansallispuistoon pääsee yhteysaluksella Kasnäsista. Me jätimme veneen ankkuriin kallion laitaan, mutta hieman luovasti piti kulkea, että pääsi tielle. Vene ankkurissa Holma Holma on sekä saari että kylä. Kylässä on vanhoja kalastajataloja. Saaressa on ollut asutusta jo 1500-luvulla. Tällöin Holmassa oli neljä tilaa. Vielä 1940-luvulla saaressa asui n. 40 henkilöä. Kalastus oli pääelinkeino, mutta karjaa pidettiin omaan tarpeeseen, samoin viljelyä harjoitettiin. Nyt jäljellä on en