Tekstit

Näytetään tunnisteella Bylandet merkityt tekstit.

Bylandet, Kirkkonummi, 59°59'40.0"N - 24°34'36.0"E

Kuva
  Bylandet on osa Stora Mickelskärenin saariryhmää ja kuuluu Espoon kaupungille, vaikka sijaitseekin Porkkalan edustalla, Kirkkonummen alueella. Muita tähän saariryhmään kuuluvia saaria ovat Norrlandet, Lövlandet, Norra Linlandet, Södra Linlandet sekä Skrobban. Saari on aika mukavan veneilymatkan päässä Espoosta tai Helsingistä ja sinne pääse pääväylää pitkin alle tunnissa. Lähdimme aurinkoiselle kelillä Sää merellä voi muuttua nopeasti. Edellisestä kuvasta oli 15 minuuttia. Me lähdimme veneretkelle aika tuulisena päivänä. Espoosta pääsee onneksi lännen suuntaan myös suojaisaa sisäreittiä. Se lähtee Stora Herrön länsipuolelta Högholmenin länsipuolelta. Ajoimme n. 6 mailia väylää pitkin Tallholmenin ohi ja Lilla Ådholmenin kohdalta ajoimme lounaaseen isolle väylälle. Reitti Bylandetiin sisäväylää pitkin (kartta: Navionics) Jos ajelee Porkkalan edustalla, viereisen saaren, Skrobbanin, kallioilla oleva punainen luotsitupa on hyvä maamerkki. Itse saari on Merikarhujen, eli matkaveneili