Tekstit

Näytetään tunnisteella Elisaari merkityt tekstit.

Barösund, Inkoo 60°58,6' N - 24°52,6' E

Kuva
  Pääkaupunkiseudulta kun lähtee liikkeelle, Barösund sijaitsee Porkkalanselän toisella puolella. Porkkalanselkä on iso vesialue, jolla aallot voivat nousta todella korkeiksi. Sen yli ei siis kannata lähteä ilman tarkkaa selvitystä kelistä. Ja hyvällä kelillä sen ylittäminen on todella upeaa! Porkkalanselkä parhaimmillaan Barösund sijaitsee keskellä Inkoon kaunista saaristoa. Me lähdimme liikkeelle Espoon Keilaniemestä Skipperin veneellä, ja keli oli täydellinen: aivan tyyntä ja aurinkoista. Pääsimme ajamaan hyvää matkanopeutta pääväylää pitkin Rönnskärille saakka. Sen jälkeen suunta kohti Stora Fageröön etelälaitaa. Selällä on puna-vihreä portti, joka on hyvä kiinnekohta. Reitti Keilaniemi-Barösund ympäri (kartta: Navionics) Väylä jatkuu länteen Älgsjölandetin pohjoispuolelta ja kääntyy sen jälkeen lounaaseen. Kapeaa salmea pitkin pääsee myös Elisaareen , joka on upea kohde sekin. Barösundin vierasvenesatama sijaitsee juuri ennen vaijerilossia. Lossi liikennöi n. 10 minuutin vä

Elisaari, Inkoo, N 59° 58,7' - E 23° 54,6'

Kuva
Harvoin saan enää koko poikakolmikkoani mukaan veneilemään, joten kun näin käy, nautin siitä täysin rinnoin. Kesäkuun puolivälissä sää oli täydellinen veneretkellä ja päätin suunnata veneen kohti Elisaarta. Lähdimme Espoosta liikkeelle Skipperin veneellä ja aika pian olimmekin jo Porkkalassa. Edessä oli Porkkalanselän ylitys. Kyseessä on aika iso vesialue, jossa aallot voivat nousta nopeastikin todella suuriksi, joten tarkkana kannattaa olla. Tarkistin useasta lähteestä merisääennustetta ja niiden pohjalta uskalsin lähteä ylittämään selkää. Toinen vaihtoehto olisi kiertää pohjoisempaa ja suojaisempaa reittiä. Minä käytän Ilmatieteen laitoksen Merisäätä, Windyä ja Aaltopoijua. Mutta nyt keli oli täydellinen: lähes tyyntä ja ihanan lämmintä. Porkkalanselkä avautui lähes tyynenä Pojat nauttivat pääosan matkasta hytissä 😁. No, pääasia, että olivat mukana. Porkkalanselältä tulimme Stora Fagerön kohdalle, ajoimme sen eteläpuolelta ja käännyimme länteen.  Älgsjölandet, jossa Elisaar