Tekstit

Näytetään tunnisteella Kihti merkityt tekstit.

Länsmansgrund, Saltvik, Saaristomeri, Ahvenanmaa 60°26,7' N - 20°10,0' E

Kuva
  Olen haaveillut veneilystä Ahvenanmaalle jo muutaman vuoden. Olen ollut Jurmossa ja Kökarin Källskärissä , mutta jotenkin ne eivät ole vielä tuntuneet ”oikealta” Ahvenanmaalta. Oikea hetki osui sitten lopulta lokakuulle! Reitti Lähdimme liikkeelle Turusta. Tuulen suunnan takia päätimme ylittää suurimmat vesialueet Kihdin ja Teilin mahdollisimman pohjoisesta, joissa avoin vesialue on mahdollisimman kapea. Matkaa Turusta kertyi n. 75 mailia.   Reitti Turku - Länsmansgrund (kartta: Navionics) Ajoimme Airiston alas, juuri ennen Innamoa käännyimme luoteeseen. Ensimmäinen avoin vesialue oli Nåtön kohdalla. Sitten kiersimme Lappon eteläkautta ja ylitimme seuraavan avoimemman vesialueen (Kihti). Ajoimme Kumlingen pohjoispuolelta ja kiersimme Bärön pohjoispuolelta. Bärössä on muuten kehuttu ravintola Glada Laxen. Me emme siihen pysähtyneet, mutta näimme kyltit ja päätimme, että ehdottomasti tulemme käymään. Loisto Kihdillä Bärön Glada Laxenin opasteet Bärön jälkeen on kaikkein avoi

Jurmo på Åland, Brändö, Ahvenanmaa 60°31,5' N - 20°04,5' E

Kuva
  Veneilijälle Jurmoja on ainakin kaksi! Olimme veneretkellä Kustavissa ja pohdimme, että minne jatkaisimme. Jurmo osui kartalla silmiin ja vaikutti mielenkiintoiselta paikalta, joten suuntasimme veneen sinne. Jurmon kylä Kustavin Lootholmasta, josta lähdimme,  matkaa ei ole kuin 15 mailia, Reitti kulki Vuosnaisen eteläpuolelta Kihdin yli. Kihdiksi kutsutaan merialuetta, joka kulkee Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä. Palasimme Turkuun.  Reitti Turku-Jurmo (kartta: Navionics) Jurmo kuuluu tosiaan Ahvenanmaan maakuntaan ja siksi sitä kutsutaankin myös Jurmo på Åland. Ahvenanmaa on tuntunut aiemmin kovin kaukaiselta paikalta ja yhtäkkiä olinkin siellä. Ahvenanmaa näkyy katukuvassa Vierasvenesatama on saaren etelälaidalla ja laituri oli erittäin hyvä. Kylän talot ja venevajat tekevät satamasta idyllisen näköisen. Vierasvenesatamassa Kylä sijaitsee aivan vierasvenesataman lähellä. Kylässä on kahvila Kvarnen ja kauppa, josta löytyy lähes kaikkea. Myös lainattavia polkupyöriä. Jurm