Jurmo på Åland, Brändö, Ahvenanmaa 60°31,5' N - 20°04,5' E

 

Veneilijälle Jurmoja on ainakin kaksi! Olimme veneretkellä Kustavissa ja pohdimme, että minne jatkaisimme. Jurmo osui kartalla silmiin ja vaikutti mielenkiintoiselta paikalta, joten suuntasimme veneen sinne.


Jurmon kylä

Kustavin Lootholmasta, josta lähdimme,  matkaa ei ole kuin 15 mailia, Reitti kulki Vuosnaisen eteläpuolelta Kihdin yli. Kihdiksi kutsutaan merialuetta, joka kulkee Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä. Palasimme Turkuun. 

Reitti Turku-Jurmo (kartta: Navionics)

Jurmo kuuluu tosiaan Ahvenanmaan maakuntaan ja siksi sitä kutsutaankin myös Jurmo på Åland. Ahvenanmaa on tuntunut aiemmin kovin kaukaiselta paikalta ja yhtäkkiä olinkin siellä.

Ahvenanmaa näkyy katukuvassa

Vierasvenesatama on saaren etelälaidalla ja laituri oli erittäin hyvä. Kylän talot ja venevajat tekevät satamasta idyllisen näköisen.

Vierasvenesatamassa

Kylä sijaitsee aivan vierasvenesataman lähellä. Kylässä on kahvila Kvarnen ja kauppa, josta löytyy lähes kaikkea. Myös lainattavia polkupyöriä.

Jurmon venevajoja

Satamassa on myös boule-kenttä. Minun piti tarkistaa, mistä pelistä on kyse. Tässä siis kyseessä petankkia muistuttava ranskalainen kuulapeli, mutta kuulat ovat hieman isommat ja kentän koko poikkeaa hieman petankista.  

Jurmon kylätie

Me nappasimme pyörät ja lähdimme luontopolulle. Luontopolku on n. 3 km pitkä, mutta se alkaa vasta kilometrin päästä kylästä. Ajoimme lähtöpisteeseen ja itse luontopolun kiersimme jalan.

Jurmon kartta. Luontopolku on saaren kaakkoisosassa.

Olin lukenut, että Jurmo on tunnettu ylämaankarjasta ja odotin koko ajan, että milloin ”pitkätukkaiset lehmät” tulevat esiin. 

Ylämaankarjaa laitumella

Melkein jo luovutin, kunnes aivan luontopolun loppumetreillä lehmät löytyivät. Olimme ottaneet varta vasten mukaan omenoita, joista ne kuulemma erityisesti pitävät, mutta tällä kertaa niitä ei kiinnostaneet omenat yhtään 😀. Karja on kotoisin Skotlannista ja laiduntaa saarella kesät talvet.

Pitkätukkainen lehmä

Luontopolun alkumetreillä on näkötorni, josta aukeaa hienot maisemat. 

Jurmon näkötorni

Reitti kulkee myös kallioiden vierestä ja me kiipesimme kalliolle ihastelemaan maisemaa. Pakko kyllä  todeta, että varvastossut eivät olleet parhaat vaelluskengät.

Jurmon kallioilta näkymä pohjoiseen

Jurmon kallioilta näkymä koilliseen


Myös muita mielenkiintoisia asioita osui luontopolun varrelle.

Place to kiss 💔

Jonkun ison eläimen luuranko

Palkitsimme itsemme luontoretken jälkeen kahvila Kvarnenissa. Paikallinen siideri sekä ahvenanmaan pannukakku maistuivat herkulliselta.

Cafe Kvarnen


Cafe Kvarnenin herkkuja


Mehän emme ehtineet tutustua saareen kuin pieneltä alueelta, mutta varmasti palaamme uudelleen.

Paluumatka Turkuun sujui myös sujuvasti, eikä maileja sinnekään ole kuin vähän yli 40.

http://www.jurmo.ax/FI/aloitus_FI.html

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto