Itäisin paikka, missä olin veneillyt, oli Loviisa. Työpaikallani
on tiedossa veneilyhurahdus ja kollegat ovatkin auliisti kertoneet vinkkejään.
Juha on kotoisin Kotkasta ja veneillyt siellä paljon. Hän
teki minulle reittiehdotuksen Kotkan ulkosaaristoon höystettynä omilla kommenteillaan. Oli
ihana lähteä seuraamaan reittiä. Saimme vielä Skipperin tuplavarauksen, joten
aikaakin oli.
No, kaikki ei ole aina täydellistä ja meidän menoa haittasi
sangen navakka tuuli. Niinpä jouduimme hieman poikkeamaan suunnitelmasta ja
jättämään osan kohteista seuraavaan kertaan.
Lähdimme Kotkan Sapokasta ja tarkoitus oli ajaa Kaunissaareen
ja sieltä yöksi Rankkiin. Tuuli tosiaan esti tämän ja päätimme, että ajamme
suoraan Rankkiin.
Kirkonmaa 60° 24,6' N - 27° 1,38' E
Matkalle osui kuitenkin sopivasti Kirkonmaa, jonka
vierasvenelaituri oli sopivassa paikassa pohjoislaidalla tuulelta suojassa.
|
Kirkonmaan vierasvenesatama |
Pysähdyimme siellä. Matkaa Sapokasta ei ole kuin 10 mailia.
Kirkonmaa on entinen Puolustusvoimien linnakesaari, joka on
avautunut yleisölle vasta 2015. Saaressa toimii kahvila ja sieltä voi vuokrata
vaikka loma-asunnon.
|
Kirkonmaan nuotiopaikka |
Puolustuspatterit on rakennettu 1920-luvulla ja saaressa on
ollut jopa rautatie. 1950-luvulta saari on toiminut koulutuslinnakkeena.
Varuskuntatoiminta saaressa loppuu 2013.
|
Varuskuntatoiminnan jäljiltä oleva talo sisältä. |
Rankki 60° 22,7' N - 26° 57,4' E
Jatkoimme matkaa kohti Rankkia. Matkaa Kirkonmaalta on alle
10 mailia. Monelle Rankki on tuttu merisäästä, jossa luetellaan yhtenä kohteena
myös ”Kotka Rankki”. Nyt pääsin sinne!
Rankin vierasvenesatama on saaren pohjoislaidalla ja
saimme veneen sinne hyvin tuulelta suojaan.
|
Kotka Rankin vierasvenesatama
|
Rankki on ollut Puolustusvoimien käytössä. Vuonna 2006 siitä
tuli vartiolinnakesaari ja 2013 Puolustusvoimat lähti saarelta. Saari on ollut myös
osa Pietari Suuren merilinnoitusta, joka perustettiin 1916. Tältä ajalta on
vielä jäljellä miehistökasarmi. Myös muuta armeijan toimintaan liittyvää löytyy saarelta.
|
Kotka Rankki Vanha venäläisten rakentama kasarmi vuodelta 1917. |
|
Rannikkotykki |
|
Vanha rakennus |
|
Esteradalla |
Me olimme varanneet yöpaikan armeijan henkilökunnan vanhasta
asunnossa, jota kuvailtiin: ”asunnot ovat peruskuntoisia retrovaihtoehtoja,
joissa on säilynyt sotilaallisen pelkistetty tyyli”. Hyvin kyllä nukutti ja saaren
isäntä oli todella ystävällinen ja avulias. Hän jopa kunnosti meille kaksi
pyörää, joilla pääsimme kiertämään saarta. Saaressa toimii myös ravintola Sotku, josta voi tilata myös aamupalaa. Saunan saa myös varattua.
|
Armeijan henkilökunnan vanhoja rivitaloja
|
|
Auringonlasku Rankissa |
Saaren karttaan on merkitty selkeästi kohteet.
|
Kotka Rankki: kartta |
Parhaiten Rankki lienee tunnettu sääasemastaan, jonka tiedot on
luettu radion merisäätiedotuksessa. Ja taidetaan ne lukea vieläkin. Sääasema
oli Puolustusvoimien ylläpitämä ja sääryhmä lähetti kerran kolmessa tunnissa sähkeen,
josta kävi ilmi säätiedot. Nykyään sääasema on automaattinen.
|
Kotka Rankki sääasema |
Hieno paikka on myös eteläkärjessä oleva kallio, jolla on
vanhan majakan rauniot. Jo maisemien takia sinne kannattaa mennä. Rauniot ovat
1830-luvulta.
|
Kotka Rankki: majakan rauniot
|
|
Kotka Rankki Majakkaniemi
|
Haapasaari 60° 17,3' N - 27° 11,9' E
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa Haapasaareen. Siitä
olimme jo saaneet ”söpöysvaroituksen”. Tuulta oli jälleen luvattu, joten
lähdimme ajoissa liikkeelle. Matkaa oli alle 10 mailia. Matkalla etelässä
siintää myös Venäjän puolella oleva Suursaari. Näky on kuin kaukomailla.
|
Haapasaaren kylä |
|
Haapasaaren Kylänlahdelle ajetaan kapeaa väylää |
Haapasaari on hevosenkengän muotoinen saari, jonka vierasvenesatama
on Kylänlahden perukalla. Ja ympärillä on tosiaan kaunis saaristolaiskylä. Laiturin
vieressä on saaren kirkko. Kirkko on 1858 rakennettu valkoinen puukirkko.
|
Haapasaaren kirkko |
Haapasaari on ollut Suomen pienin itsenäinen kunta 1974
saakka. Rankin linnakesaari liitettiin kuntaan 1935. 1974 Haapasaari yhdistyi
Kotkaan. Sähköt saareen saatiin 1994.Tällä hetkellä pääosa asukkaista on
kesäasukkaita, mutta edelleen saaressa asuu ympärivuotisesti ihmisiä.
|
Haapasaaren kallioilta on upea näkymä itään |
Saaren yksi nähtävyys on myös Suomen vanhin ympärivuoden auki oleva Osuuskauppa. Se on perustettu 1907.
|
Haapasaaren Osuuskauppa |
Saaren ympäri kulkee merkitty polku. Me kävelimme sen ja
ihailimme polun varrella olleita kohteita.
|
Haapasaaren kartta |
|
Haapasaaren opasteita |
Yksi tunnusmerkeistä on 1862 rakennettu Puokki, eli
tunnusmajakka. Se on toiminut myös luotsitornina ja toimii edelleen Puolustusvoiminen
tutka-asemana.
|
Haapasaaren Puokki |
Haapasaaressa on myös merivartioasema
passintarkastuspisteineen.
Kilpisaari 60° 17,21' N - 27° 18,56' E
Tämä saari on Haapasaaren lähellä, matkaa on vain muutama
maili. Kilpisaaressa ei ole vierasvenelaituria eikä palveluja. Saadussa
opastuksessa luvattiin ”sotaromua”. Kilpisaari kuuluu Itäisen Suomenlahden
kansallispuistoon.
|
Kilpisaaren kartta |
|
Kilpisaaren kallioissa on hienoja kivikuvioita |
|
Kilpisaaren metsässä näkyi nuolihaukka |
Paras rantautumispaikka on saaren pohjoispuolella. Yhtä
aikaa meidän kanssa rantautui purjevene ja mahduimme mainiosti vierekkäin.
Muutama kalliolenkkikin löytyy.
|
Kilpisaaren pohjoisrannalla on komeat kalliot. Vene on ankkuroituna. |
Saaren luoteisreunalla on myös vanhan laiturin rakenteet,
mutta en tiedä, kuinka sinne saisi rantauduttua.
|
Kilpisaaren laiturin rakenteet |
Rantautumispaikasta nousee heti korkea kallio ja mitkä upeat
maisemat sieltä olikaan! Kuulimme, että kalliolta näkee Suursaaren lisäksi myös
Venäjän puolella olevan Sommersin saaren.
|
Maisemat pohjoisrannan kallioilta
|
Vanhan laiturin luona on karttataulu ja nuotiopaikka. Me
kiersimme rantoja pitkin saaren. Aikamoista kivikkoa oli välillä vastassa. Saaren
poikki olisi kulkenut kenttäradan pohja, mutta me emme lähteneet etsimään sitä.
|
Upeita kallioita lounaiskulmassa |
|
Löytyy Kilpisaaresta myös komea pirunpelto.
|
Saaressa on sodan ajalta jäljellä piikkilankaa, juoksuhautoja
ja bunkkereita. 1900-luvun alussa saaressa on ollut kymmeniä rakennuksia, tiestöä
ja nelitykkinen patteri. Myös Kilpisaari oli osa Pietari Suuren Merilinnoitusta.
|
Piikkilankaa oli Kilpisaaressa paljon! |
|
Sodanaikaisia rakennelmia |
|
"Sotaromua" |
Koko reitin kartta
|
Reitti: Sapokka-Kirkonmaa-Rankki-Haapasaari-Kilpisaari-Sapokka (kartta: Navionices) |
Saimme pienen käsityksen Kotkan kauniista saaristosta. Tänne
tulen vielä uudestaan! Koko retken pituus oli noin 45 mailia.
Kommentit
Lähetä kommentti