Tekstit

Näytetään tunnisteella Seili merkityt tekstit.

Seili, Nauvo, Turun Saaristomeri, 60° 14.123’N – 21° 57.337’E

Kuva
Olen syntynyt Turussa ja asunut kouluaikani Raisiossa, mutta kuten aiemmassa kirjoituksessa olen maininnut, meidän perhe-elämäämme ei veneily eikä Turun saaristo kuuluneet. Lähes kaikki Turun saariston aarteet ovat siis tutkimatta. Isäni syntymäpäivän kunniaksi järjestin veneretken Seiliin. Skipperin venevaraus oli Ruissalosta ja sieltä lähdimme liikkeelle. Äitini ei ole kovin innostunut veneilyyn, mutta hänen kanssaan asiasta oli sovittu etukäteen ja lupasin ajaa tasaisesti. Seili oli noussut puheissa esille silloin tällöin. Ehkä eniten  Jenni Vartiaisen  Seili-nimisen albumin myötä. Mutta itselläni oli myös hajanaisia käsityksiä mielisairaalasta.   Äiti ja isä Sää oli mitä parhain ja pääsimme hyvin liikkeelle. Mukana oli lisäksi 3 poikaani, joten vene oli täynnä. Reittimme kulki Airistoa pitkin, Orhisaaren pohjoispuolelta lounaaseen ja aika pian suoraan etelään kohti Seiliä. Me ajoimme Postilaituriin, joka on saaren länsipuolella. (marraskuussa rantauduin Kirkkolaituriin, joka