Tekstit

Näytetään tunnisteella Smörskär merkityt tekstit.

Smörskär, Inkoo, Porkkalanselkä 59°53,8' N - 23°56,4' E

Kuva
  Smörskäristä löytyi autiotupa Majakoiden lisäksi autiotuvat kiehtovat. Niitä on löytynyt saarista jokunen. Smörskär osui silmiin melontasivustolla ja kuulosti juuri sellaiselta, että pitäähän se käydä katsomassa. Reitti Smörskär sijaitsee Inkoon puoleisella Porkkalanselällä. Lähdimme liikkeelle Espoosta. Reitti kulki Sommarnin pohjoispuolelta kohti länttä. Ennen luoteeseen kääntyvää väylää ja puna-viherporttia käännyimme lounaaseen. Smörskäriin ei vielä merkittyä väylää, joten pyrimme pysymään ”valkoisella vedellä”. Ajoimme Svartbådanin pohjoispuolelta ja sen jälkeen lännessä Smörskär jo olikin. Matkaa oli reilu 30 mailia. Reitti Espoo - Smörskär (kartta: Navionics) Tuuli puhalsi kaakosta, joten etsimme rantautumispaikkaa luoteis-pohjoisreunalta. Itse asiassa ne ovat muutenkin käytännössä ainoat rantautumismahdollisuudet, sillä saaren ympärillä on jonkun verran merkittyjä kiviä. Smörskär pohjoispuolelta.  Myös vesi oli merkittävän alhaalla (n. -40 cm), joten varovainen piti oll