Smörskär, Inkoo, Porkkalanselkä 59°53,8' N - 23°56,4' E

 

Smörskäristä löytyi autiotupa

Majakoiden lisäksi autiotuvat kiehtovat. Niitä on löytynyt saarista jokunen. Smörskär osui silmiin melontasivustolla ja kuulosti juuri sellaiselta, että pitäähän se käydä katsomassa.

Reitti

Smörskär sijaitsee Inkoon puoleisella Porkkalanselällä. Lähdimme liikkeelle Espoosta. Reitti kulki Sommarnin pohjoispuolelta kohti länttä. Ennen luoteeseen kääntyvää väylää ja puna-viherporttia käännyimme lounaaseen. Smörskäriin ei vielä merkittyä väylää, joten pyrimme pysymään ”valkoisella vedellä”. Ajoimme Svartbådanin pohjoispuolelta ja sen jälkeen lännessä Smörskär jo olikin. Matkaa oli reilu 30 mailia.

Reitti Espoo - Smörskär (kartta: Navionics)


Tuuli puhalsi kaakosta, joten etsimme rantautumispaikkaa luoteis-pohjoisreunalta. Itse asiassa ne ovat muutenkin käytännössä ainoat rantautumismahdollisuudet, sillä saaren ympärillä on jonkun verran merkittyjä kiviä.

Smörskär pohjoispuolelta. 

Myös vesi oli merkittävän alhaalla (n. -40 cm), joten varovainen piti olla.

Kallioista näkyy, kuinka alhaalla vesi on

Lopulta saimme veneen ankkuriin pohjoisreunalle. Kartassa näkyneet pienet pohjukat olivat niin matalia, että niihin ei ollut mahdollista rantautua.

Vene ankkurissa Smörskärissä

Smörskär

Väylämerkki Smörskärissä

Smörskär on kallioluoto Porkkalanselällä. Se on varsin pieni, mutta normaalilla vedenkorkeudella mielenkiintoisen muotoinen pitkän sisälahden ansiosta. Nyt vesi oli niin matalalla, että lahden pohjalla saattoi kävellä.

Tämä on merkitty kartassa lahdeksi

Matalalla ollut vesi sai aikaan kallioiden väliin "uima-altaita"

Smörskärin kaakkoisreunan kallioita

Kalliot ovat upeat, jaksan innostua laakeista, pyöreistä muodoista.

Smörskärin pohjoisrantaa

Mielenkiintoisen luodosta tekee autiotupa. Se sijaitsee keskellä luotoa.

Smörskärin autiotupa

Autiotupien ovet eivät ole lukossa ja ne tarjoavat suojaa tarpeen tullen. Vierailun jälkeen pitää varmistaa, että tupa jää vähintään yhtä hyvään kuntoon ja ulko-ovi kiinni. 

Autiotuvan etuovi

Smörskärin autiotuvan sopimuskirja

Autiotupa on rakennettu jo 1928. Sitä on käytetty pääasiassa metsästykseen ja kalastukseen.

Smörskärin autiotuvan sänky ja puuhella

Maisema Smörskärin autiotuvan ikkunasta


Puucee on sangen hyvin ilmastoitu.

Smörskärin puucee

Maisemapaikka

Video vierailusta:

Saariston autiotupia:

Autiotupia löytyy myös muista saarista:

-        Sommarn

    Sadeln

-      Hästen

-     Segelskär

-     Ytterland

-     Klovaskär

                -     Morgonlandet (ei varsinaisesti autiotupa) 

Smörskärin autiotupa kallioluodolla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto