Sadeln, Sadel, Inkoo, Porkkalanselkä 59°54,9' N - 24°04,1' E

 

Sadeln on kahden saaren, tai oikeastaan kallioluodon, kokonaisuus Porkkalanselällä. Joissain kartoissa käytetään myös nimeä Sadel. Kuulin tästä, kun olimme vierailulla Sommarnissa, joka on myös Porkkalanselällä. Molemmat ovat viimeisiä saaria ennen ulkomerta.

Sadeln mereltä 


Sadeln lähempää

Reitti

Reitti Espoo - Sadeln (kartta: Navionics)

Koska kyseessä on ulkomerellä oleva kallioluoto, en ihan millä tahansa kelillä sinne lähde. Mutta kun keli näytti sopivalta, niin kohdevalinta oli helppo! Lähdimme Espoosta liikkeelle ja ajoimme jälleen perusväylää Rönnskärille, siitä Sommarnin ohi ja juuri ennen Barösundiin menevän väylän porttia käännyimme lounaaseen kohti Sadelnia. Karttaan on merkitty muutama matalikko, joten kannattaa navigoida tarkasti. Matkaa Nuottaniemestä on vajaa 30 mailia.


Tarkempi reitti Porkkalanselän väylältä Sadelniin (kartta: Navionics)

Kevyt tuuli tuli kaakosta, joten erinomainen rantautumispaikka oli suuremman saaren, eli Sadelnin länsipuolella. Pohjoisempi, pienempi luoto on nimeltään Lillsadeln.

Vene ankkurissa Sadelnissa

Sadelnin pohjoiskärjessä on pieni laituri ja länsireunalla on kiinnityskoukkuja. Saimme veneen oikein hyvin kiinni länsireunan kalliokoukkuun.

Pieni laituri Sadelnin pohjoisreunalla

Sadelnin länsireunalle sai veneen hyvin kiinni

Sadeln  

Sadeln koostuu tosiaan kahdesta saaresta: Sadeln ja Lillsadeln. Saarten välissä on kapea ja matala salmi. Ehkäpä veden ollessa matalalla, saarelta toiseen voi kävellä? 

Salmi etelään

Salmi pohjoiseen

Ensimmäisenä silmiin osui pieni mökki ja puucee. Tiesimme, että saaressa on autiotupa, joten uskaltauduimme rantautumaan.

Autiotupa Sadelnissa

Autiotupa ja puucee ovat ilmeisesti paikallisen lintukerhon rakentamat ja toimivat hyvinä tukikohtina. Autiotuvasta löytyy kerrossängyt muutamalle ihmiselle, sekä ruokapöytä ja perusruoanlaittomahdollisuudet. Sähköä ei luonnollisestikaan ole, joten lämmitys toimii puilla. 

Autiotuvan yhteyteen on rakennettu myös terassi

Maisemat tuvan ikkunasta

Sadelnin autiotupa sisältä

Ruokailupaikka ulkona

Näköalapaikka kalliolla

Tuvan ovi ei ole lukossa, joten se tarjoaa suojapaikan saareen rantautuneille. Autiotupia on löytynyt saarista muutamia.

-        Sommarn

-     Hästen 

-     Klovaskär

-     Morgonlandet (ei varsinaisesti autiotupa)

Puuceesta on pakko mainita, että maisemat ovat mykistävät! Tämä kisaa nyt vahvasti Lauttasaaren ST-aseman kanssa vessamaiseman kärkipaikasta.

Puucee Sadelnissa

Saari on pieni ja käytännössä kalliota. 

Sadeln etelän suuntaan

Sadelnin kallioita luoteiskulmassa

Väliin mahtuu vähän kaislaa ja kanervikkoa. Ehdin jo innostua, että saaresta olisi löytynyt lakkoja, mutta tarkempi tutustuminen osoitti marjat aivan muuksi. Puita saaressa ei ole.

Kanervikkoa Sadelnissa

Saaren itäreuna on aika matalaa ja kivikkoista. Salmi saarten välissä on kapea ja matala.  

Merimerkki Sadelnissa. Toinen löytyy Lillsadelnista.

Merimerkin kaveri löytyy viereiseltä luodolta

Myös saaren eteläkärki on laakeaa kalliota, jonne pienetkin aallot pääsevät vyörymään.

Sadelnin eteläkärki

Länsilaita taas on jyrkempää ja sinne on helpompi kiinnittää vene.

Tyynellä, aurinkoisella säällä saari oli kuin paratiisi. Nautimme kallioista, söimme eväitä ja ihastelimme meduusoja, joita oli todella paljon.

Video Sadelnista:

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7136609369755520262?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Meduusoja oli todella paljon

Tyyni meri on upea!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto