Tekstit

Näytetään tunnisteella Tammio merkityt tekstit.

Lanskeri, Hamina, Itäisen Suomenlahden kansallispuisto 60°23,00' N - 27°30,40' E

Kuva
  Olen aiemminkin maininnut Itäisen Suomenlahden upeasta saaristosta. Nyt kohdallemme osui Lanskeri. Upeita merimaisemia Lanskerista Reitti Kotkan Sapokasta on matkaa n. 20 merimailia Lanskeriin. Lanskeri sijaitsee Tammiosta pari merimailia kaakkoon ja Ulko-Tammiosta pari merimailia koilliseen. Eikä Venäjän rajallekaan ole kuin vähän yli 4 merimailia. Reitti Kotka - Lanskeri (kartta: Navionics) Saaren ympäristöä sanotaan kivikkoiseksi ja siltä se merikortilla näyttääkin. Merkittyjä rantautumispaikkoja kiinnityskoukkuineen sijaitsee saaren puolivälissä sekä itä- että länsipuolella. Näissä paikoissa on myös puuceet, tulisijat ja ruokaryhmät.  Lanskerin länsipuolen pöytäryhmä Kiinnityskoukkuja Lanskerin keskivaiheilla Me jätimme veneen hieman pohjoisempaan luonnonsatamaan, koska emme huomanneet näitä virallisempia paikkoja. Vene ankkurissa Kukkaloistoa Lanskerissa Kyseissä paikassa oli myös kallioon kiinnitetyt metallilaatat. Kun katsoimme tarkemmin, kysessä oli Lomppikeskuksen mu

Kukio, Hamina, Itäinen Suomenlahti 60°23,921' N - 27°25,73' E

Kuva
  Kukio on saari, joka todella yllätti! Saaresta ei juuri löytynyt tietoa, mutta koska yksityisiä mökkejä ei näkynyt, uskaltauduimme rantautua. Merimerkki Reitti Kukio sijaitsee aivan Tammion eteläpuolella. Ulko-Tammio on vielä enemmän etelään. Kotkan Sapokasta matkaa on noin 16 merimailia.  Kotkan Sapokka - Kukio (kartta: Navionics) Rantauduimme luoteessa olevan lahden itäreunalla olevan betonirakennelman kohdalle. Kalliossa oli kiinnityskoukkujakin. Kannattaa kyllä lähestyä tähystäen, sillä jonkun verran kiviä oli   (kuten Itäiselle Suomenlahdelle joka puolella 😃). Ankkurissa lahden itäreunalla Kukio Kukio sijaitsee aivan Tammion eteläpuolella. Välissä on pieni Kirveensilmä-niminen saari. Lähdimme kävelemään. Ensin vastaan tuli savustuspöntön näköinen rakennelma.  Onko tämä savustuspönttö vai jotain aivan muuta? Tämän jälkeen ihmettelimme polkua, joka näytti aivan laatoista tehdyltä.  Tie Kukiossa Seurasimme sitä eteenpäin. Ja mitä paljastuikaan! Ulko-Tammion luolan vert

Tammio, Hamina, Kotka 60° 25,0’ N -27° 25,2’ E

Kuva
  Itäisen Suomenlahden saarista Ulko-Tammio nousee esiin useasti, ja Tammio jää hieman varjoon. Siellä on kuitenkin alueen yksi parhaiten säilyneistä saaristokylistä. Tammioon pääsee myös yhteysaluksella Kotkan Sapokasta. Läheinen Ulko-Tammion saari ei nimestään huolimatta kuulu Tammion kylään eikä Haminan kaupungille, vaan valtiolle. Reitti Lähdimme Kotkan Sapokasta. Ajoimme Kuutsalon pohjoispuolelle ja seurasimme väylää kaakkoon. Lyhyempi reitti kulkee Suuri-Mustan länsipuolelta Enskerin ja Aarholman välistä. Tämän jälkeen teimme käännöksen koilliseen ja Västärin jälkeen kohti Tammion vierasvenesatamaa. Reitti Kotka - Tammio (kartta: Navionics) Väylää pitkin ajaessa matkaa on n. 20 mailia ja ”valkoista vettä” pitkin voi hieman oikaista, jolloin matkaa on n. 16 mailia. Reitti väylää pitkin Kotka - Tammio (kartta: Navionics) Varsinaista väylää ei saareen ole, mutta ”valkoisen veden” alue ulottuu saaren läheisyyteen. Vierasvenelaituri on saaren pohjoisrannalla Tammion kyl