Tekstit

Näytetään tunnisteella meriajokas merkityt tekstit.

Trelänningen, Tammisaari, Tammisaaren saariston kansallispuisto 59°50,4' N - 23°22,8' E

Kuva
  Tammisaaren saaristo on jäänyt pienemmälle huomiolle. Niinpä lähdimme tutustumaan sinne ja kävimme Trelänningenin lisäksi myös Modermaganissa , Rödjanissa ja Fladalandetissa . Pilvisestä säästä huolimatta saariston kauneuden aisti. Reitti Lähdimme liikkeelle Espoosta. Porkkalanselän yli pääsimme hyvin ja sen jälkeen jatkoimme ns. olympiaväylää kohti  Tammisaarta . Matkaa Espoosta on n. 50 mailia.  Reitti Espoo - Trelänningen (kartta: Navionics) Trelänningen sijaitsee Hankoon menevän väylän eteläpuolella, Modermaganista ja Fladalandetista lounaaseen ja Rödjanista etelään. Tammisaareen on matkaa n. 12 mailia ja Hankoon 17 mailia. Saariryhmä on saariston etelälaidalla. Meidän kohteemme oli Trelänningenin saariryhmän suurin ja pohjoisin saari.  Lähestyminen Trelänningeniä (kartta: Navionics) Ajoimme saarten välissä kulkevan kaakkois-luoteis-suuntaisen salmen läpi ja jätimme veneen saaren lounaiskulmaan ankkuriin.  Salmi aukeaa saarten välissä Ankkurissa kallion suojassa Salmi on n