Tekstit

Näytetään tunnisteella pirunpelto merkityt tekstit.

Tammakari, Helsinki 60°6.54’ N - 24°55.15’ E

Kuva
  Helsingin edustalla on paljon hyviä ja mielenkiintoisia retkisaaria. Tammakari on yksi niistä Aurinkoiset kalliot Tammakarissa  Reitti Lähdimme Lauttasaaresta ja matkaa on vain 3 mailia etelään. Aina ei siis tarvitse lähteä kauas. Ajoimme väylää Pihlajasaaren ja Melkin välistä. Tammakari sijaitsee Satamakarien ja Katajaluodon pohjoispuolella.  Satamakarit ovat Tammakarin eteläpuolella Erityinen maamerkki on pohjoisreunalla oleva kapea niemi. Reitti Lauttasaari - Tammakari (kartta: Navionics) Laituria ei ole, joten ankkurikiinnityksellä mentiin. Saimme veneen hyvin saaren länsireunalle. On hyvä huomioida, että saari sijaitsee isojen väylien keskellä ja ohi ajaa paljon aluksia. Aaltoja on hyvä tarkkailla, ettei vene pääse hakkaamaan kallioon. Vene ankkurissa Tammakari Tammakari on valtion saari ja siellä voi retkeillä ja telttailla tilapäisesti. Kalliorantaa Tammakarissa Saaren rannat ovat kalliota ja niillä on ihana nauttia auringosta ja eväistä. Liekö jääkausi aiheuttanu

Päntäri, Helsinki 60°4.60’ N - 25°1.32’ E

Kuva
  Päntäri eli Bändaren sijaitsee Helsingin ulkosaaristossa, vain n. 7 mailin päässä Lauttasaaresta. Saaren länsipuolella on Mustamatala. Saarelta näkyy Helsingin keskusta ja mm. Tuomiokirkko. Päntärin kaakkoisreunaa. Taustalla siintää Helsinki. Kallion laelta löytyi köysi Päntäri on valtion omistama saari ja se on avoin ulkoilulle ja retkeilylle. Päntärin pohjoisrantaa Reitti Lähdimme liikkeelle Lauttasaaresta ja ajoimme suoraan Melkin itäpuolelta ulos. Käännyimme väylältä kaakkoon Tammakarin ja Mäntykarin välistä ja suuntasimme edelleen kohti kaakkoa. Reitti Lauttasaari - Päntäri (kartta: Navionics) Mustamatala on selkeä maamerkki. Mustamatala sijaitsee saaren länsipuolella Saimme veneen hyvin ankkuriin luoteisreunalle. Saaren pohjoisreunalla ei ole kiinnityskoukkuja, joten kannattaa varustautua joko pitkällä köydellä tai kiinnityskiilalla. Me jouduimme turvautumaan pitkään köyteen. Saari on avoin tuulelle ja aalloille, joten kannattaa tarkkailla aaltojen ja maininkien tilan

Hästen, Inkoo, Porkkalanselkä 59°54,2' N - 24°6,4' E

Kuva
  Hästen on ulkoluoto Porkkalanselällä. Tämän luodon löysimme pienen mutkan kautta. Ensin olimme Sommarnissa. Siellä vanhempi herra kertoi meille vastaavasta luodosta nimeltään Sadeln- ja siellä ollessamme huomasimme tämän luodon siintävän kaakossa. Hästenin autiotupaa tuskin huomaa Reitti Lähdimme liikkeelle Espoosta. Pääväylää jälleen Rönnskärille, jonka jälkeen Sommarnin pohjoispuolelta kohti länttä. Sommarnin jälkeen on väylä etelä-pohjoissuunnassa, siitä lähdimme kohti lounasta, jossa Hästen on. Matkaa on noin 27 mailia. Reitti Espoo - Hästen (kartta: Navionics) Veneen saimme hyvin ankkuriin saaren länsipuolella olevaan kallioreunaan. Kallion päällä oli pieni rautatappi, johon saimme köyden kiinni. Vene ankkurissa Hästenissä Hästen Hästen on pieni kallioluoto Porkkalanselällä. Vaikka luoto on pieni, se on mielenkiintoinen. Maisemat ovat toki ainutlaatuiset, mutta sen lisäksi siellä on autiotupa ja toiseksi siellä on loisto. Hästen mereltä Pirunpeltoja taitaa löytyä läh