Tekstit

Näytetään tunnisteella tunnusmajakka merkityt tekstit.

Lågskär, Lemland, Ahvenanmaa 59°50,5' N - 19°54,7' E Tutustu majakkaan ja lintuasemaan

Kuva
  Majakat kiehtovat minua ja aina kun on mahdollista, haluan tutustun uuteen. Tämä majakkasaari yllätti majakan lisäksi myös upeilla lintuluodoilla. Kalliokaiverruksia Sijainti ja rantautuminen Lågskär sijaitsee n. 15 merimailia Maarianhaminasta etelään. Yritimme jo kerran aiemmin lähteä saarelle retkelle, mutta silloin tuuli esti suunnitelmat. Nyt olimme olleet yötä Sältingskärillä ja keli oli täydellinen: tyyntä ja aurinkoa. Sältingskäristä matkaa oli vain n. 15 merimailia. Myös tunnetumpi Rödhamnin vierasvenesatama on lähellä. Turusta matkaa on n. 86 merimailia. Reitti Turku - Lågskär (kartta: Navionics) Lågskär on aika ulkona ja tuuli nostaa korkeitakin aaltoja. Tämän vuoksi säätä kannattaa tarkkailla ennen lähtöä. Lähestyminen (kartta: Navionics) Me ajoimme suoraan majakkaa kohti ja jätimme veneen saaren pohjoisreunalla majakkaniemeen. Laituria ei ole, mutta kiinnityslenkkejä oli muutama. Vene ankkurissa Lågskärin saari ja linnut Lågskär kuuluu Lemlandin kuntaan. Saar

Orrengrund, Pernaja, Loviisa 60°16,5′ N- 26°26,8′ E

Kuva
  Majakat kiehtovat minua ja jos suinkin on mahdollista, yritän suunnata veneretkeni majakkasaarille. Orrengrund on ollut suljettu majakkasaari, mutta muutaman puhelinsoiton perusteella selvisi, että sinnekin voi tietyin rajoituksin rantautua. Käkkäräpuu Orrengrundissa Reitti Lähdimme liikkeelle Kotkasta. Reitti Orrengrundiin on aika selkeä Kaunissaaren pohjoispuolelta lounaaseen ja kokonaismatka on n. 20 mailia.  Reitti Kotka - Orrengrund (kartta: Navionics) Porvoon Hamarista matkaa on n. 30 mailia ja Loviisasta vain n. 12 mailia. Reitti Porvoo - Orrengrund (kartta: Navionics) Orrengrundissa on luotsiasema ja luotsiaseman satama-altaassa olevaan laituriin ei saa kiinnittyä. Satama-allas on saaren pohjoispuolella.  Altaan itäreunalle voi ankkuroitua. Tämänkin varmistimme erikseen. Vene ankkurissa Satama-altaan itäreunalta löytyi pieni maja Koska netistä ei löytynyt selkeitä ohjeita, koputtelimme vielä luotsiaseman oveen ja varmistimme, että vene on sopivassa paikassa ja että vo