Tekstit

Näytetään tunnisteella Bengtskär merkityt tekstit.

Örö, Kemiönsaari, Saaristomeri 59°48.7′N - 22°19.4′E

Kuva
  Örö on saari, jonne päätimme lähteä Bengtskäristä . Keli oli hyvä, joten matka eteni joutuisasti. Matkaa oli n. 14 mailia. Jatkoimme Bengtskäriltä Öröön Lähdimme majakkasaarelta suoraan länteen. Varsinaista väylää ei ole merkitty, joten kannattaa lukea karttaa tarkasti. Alueella on nimittäin jonkun verran matalikkoja ja kareja. Örön eteläpuoli on aika karikkoinen, joten meidän reittimme kulki Örön länsipuolelta ja kiersi pohjoisen kärjen. Vierasvenesatama on saaren itälaidalla ja väylä sinne tulisi koillisesta. Örön saarelle pääsee myös yhteysalukselle. Vierasvenesatamassa on aisapaikkoja sekä mahdollisuus kylkikiinnitykseen. Päivämaksu on 5€. Örön vierasvenesatama ilta-auringossa Saarella on mahdollisuus yöpyä veneen lisäksi myös mm. hotellissa, mökeissä ja hostellissa. Myös ravintoloita ja löytyy, joten nälkäisenäkään ei tarvitse olla. Saunaankin pääsee varauksella. Örön vierasvenesatama Historiaa Örö toimi 1900-alkupuolelle asti saaristolaisten laidunmaana sekä kalastajien

Hanko – Jussarö (Jussaari) 59°49,6‘N - 23°34,1‘E

Kuva
Jussarö, mystisten hylkyjen saari, luki Hesarin artikkelissa https://www.hs.fi/matka/art-2000006581223.html  heinäkuussa ja siinä samassa mielenkiintoni saarta kohtaan nousi.  Olimme suunnitelleet kansimiehen kanssa  heinäkuiseksi viikonlopuksi veneretkeä Hangosta käsin, ja retken pääkohde oli Bengtskär , mutta saimme myös seuraavaksi päiväksi Skipperin veneen ja kohde oli selvä. Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitseva Jussarö oli sopivan matkan päässä myös ajallisesti. Päivä oli hieman tuulisempi, joten reitti piti valita sen mukaan. Ennen Jussaröön lähtöä piti käydä tutustumassa vielä Hangon  Hauensuoleenkin 😊 . Hauensuoli Hangossa   Valitsimme Hangosta itään pohjoisemman väylän, jolloin tuuli ei juurikaan haitannut. Hyvin merkittyä väylää oli helppo ajaa (itse pidän siitä, että merimerkkejä on). Ensimmäinen hieman suurempi vesialue tuli Brännskärin jälkeen, josta väylä käänty koilliseen. Siinä kohtaa menee myös pohjois-eteläväylä. Furuholmin jälkeen käännyimme jälleen itään. K

Bengtskär, Turunmaan saaristo, 59° 43.324'N - 22° 29.942'E

Kuva
Yksi haaveeni on ollut päästä Bengtskärin majakalle. Monena kesänä on pitänyt mennä tilauskuljetuksella, mutta syystä tai toisesta se on aina jäänyt. Skipperillä on myös Hangossa veneitä, joten suunnitelma oli tehdä itse veneretki majakalle. Bengtskär Bengtskär on aika ulkona ja siten sääherkkä paikka. Majakkasaari kuuluu Turunmaan saaristoon ja saaristomereen. Automatkalla Hankoon päätimme soittaa majakkaan ja se osoittautuikin hyväksi ideaksi, sillä paikalla on vain kaksi venepaikkaa ja maihinnousu on sallittu vain tiettyinä kellonaikoina. Koronan takia kannattaa varmistaa tilanne. Majakan isäntä oli erittäin ystävällinen, varasi meille paikan ja kertoi, että merellä kelikin olisi meille suotuisa. Panoramakuva saaresta Venevaraus alkoi 16.30. Aurinko paistoi ja oli täydellinen kesäpäivä. Lähdimme Hangon satamasta kohti Morgonlandetia, sen eteläpuolelta lounaaseen Bengtskärille. Matkaa Hangosta on n. 16 nm. Tuuli ei ollut kova, mutta siitä huolimatta aallot olivat aika korkeita