Örö, Kemiönsaari, Saaristomeri 59°48.7′N - 22°19.4′E



 

Örö on saari, jonne päätimme lähteä Bengtskäristä. Keli oli hyvä, joten matka eteni joutuisasti. Matkaa oli n. 14 mailia.

Jatkoimme Bengtskäriltä Öröön


Lähdimme majakkasaarelta suoraan länteen. Varsinaista väylää ei ole merkitty, joten kannattaa lukea karttaa tarkasti. Alueella on nimittäin jonkun verran matalikkoja ja kareja. Örön eteläpuoli on aika karikkoinen, joten meidän reittimme kulki Örön länsipuolelta ja kiersi pohjoisen kärjen. Vierasvenesatama on saaren itälaidalla ja väylä sinne tulisi koillisesta. Örön saarelle pääsee myös yhteysalukselle. Vierasvenesatamassa on aisapaikkoja sekä mahdollisuus kylkikiinnitykseen. Päivämaksu on 5€.

Örön vierasvenesatama ilta-auringossa

Saarella on mahdollisuus yöpyä veneen lisäksi myös mm. hotellissa, mökeissä ja hostellissa. Myös ravintoloita ja löytyy, joten nälkäisenäkään ei tarvitse olla. Saunaankin pääsee varauksella.

Örön vierasvenesatama

Historiaa

Örö toimi 1900-alkupuolelle asti saaristolaisten laidunmaana sekä kalastajien tukipaikkana.

Örössa toimii myös museo


Ensimmäisen maailmansodan aikaan Venäjä halusi varmistaa Pietarin suojaamisen ja rakensi Suomenlahdelle linnoitusketjun, johon myös Örö kuului. Linnoitusketju nimettiin Pietari Suuren mukaan. Örö oli tarpeeksi suuri (yli 200 ha) linnakesaareksi ja lisäksi sieltä pystyi ampumaan avomerelle. Saari siirtyi Venäjän haltuun. Sinne rakennettiin tykkipattereita ja kasarmeja ja jopa pieni rautatie raskaita kuljetuksia varten.

Örön museossa kerrotaan saaren historiasta

Suomen itsenäistyttyä saari siirtyi puolustusvoimien haltuun. Saari  toimi vielä 2000-luvulla mm. merivoimien harjoitusalueena. 2015 Örö siirtyi Metsähallitukselle ja siitä tuli osa Saaristomeren kansallispuistoa ja tällöin se avautui yleisölle. Saaressa on edelleen n. 60 taloa eri aikakausilta. 

Örön maisemaa

Myös linnoituslaitteet ovat edelleen jäljellä ja kansimies innostui erityisesti 12 tuuman Obuhov-tykistä ja sen kasematista. Mielenkiintoinen paikka siis sotahistoriasta kiinnostuneelle.

Obuhov-tykki

Luonto

Saaressa on paljon nähtävää myös luonnosta kiinnostuneelle. Upeat maisemat lienevät itsestäänselvyys.

Maisemat kaakkoon

 Saaren ympäri kulkee myös kaksi luontopolkua: ”punainen” pohjoisosiin ja ”sininen” eteläosiin. Molemmat ovat n. 5 km. Luontobongarille saaresta löytyy ainutlaatuisia kasveja, lintuja ja perhosia ja sen sanotaan olevan yksi tärkeimmistä uhanalaisten lajien keskittymistä.

Saaren voi kiertää myös polkupyörällä

Paluumatkalle Hankoon lähdimme vielä illalla. Matkaa on noin 30 nm. Valitsimme pohjoisemman reitin ja satamasta suuntasimme koilliseen, Bötsönin kohdalta väylä jatkuu suoraan pohjoiseen ja Julskäretin kohdalta itään Rosalan suuntaan. Ai että, olisi tehnyt mieli piipahtaa vielä Rosalassakin, mutta se jäi nyt tulevalle kaudelle. Väylä jatkui Hiittisen pohjoispuolelta ja edessä oli vielä ns. Hanko Läntinen – vesialueen ylitys. Pääsimme perille Hankoon upeassa kuutamossa. Kyllä kesäillat ovat hienoja!

Kesäyö

https://www.visitoro.fi/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto