Tekstit

Näytetään tunnisteella Selkämeren kansallispuisto merkityt tekstit.

Kylmäpihlaja, Kylmä-Pihlava, Rauma, Selkämeren kansallispuisto 61˚8, 60' N- 21˚18, 33 E

Kuva
Kun majakat Suomenlahdella ja Saaristomerellä on nähty, pitää lähteä vähän pohjoisemmaksi. Rauman edustalta löytyikin uusia mielenkiintoisia kohteita, kuten Kylmäpihlaja.   Matka Turusta Rauman Kylmäpihlajaan kesti n. 4 tuntia Reitti Lähdimme liikkeelle Turusta ja ajoimme Merimaskun kautta Ströömille ja siitä jatkoimme kohti pohjoista.  Upea veneilykeli Uudenkaupungin pohjoispuolella on Pyhämaa-niminen niemi. Sen sekä etelä- että pohjoispuolella on syvät lahdenpoukamat, jotka aiheuttavat erikoista aaltoilua. Meidän reittimme kulki aivan Pyhämaan edustalta. Reitti Turku - Kylmäpihlaja Rauma (kartta: Navionics) Kylmäpihlaja sijaitsee Pyhämaasta ja seuraavasta niemestä Rihtniemestä pohjoiseen. Rithniemen jälkeen vaihtuu myös maakunta Varsinais-Suomesta Satakuntaan. Matkaa oli yhteensä n. 74 mailia ja aikaa meiltä kului n. 4 tuntia.   Lähestyminen Kylmäpihlajaan (kartta: Navionics) Kylmäpihlajan vierasvenesatama on saaren kaakkoisosassa. Eteläpuolella on jykevä aallonmurtaja ja ku

Lyökin pooki, Lyökki, Pookinmaa Uusikaupunki 60˚56, 7' N- 21˚8, 3 E

Kuva
  Kerrassaan upea pooki löytyi Uudenkaupungin Pyhämaan edustalta! Saarta kutsutaan monella eri nimellä: Lyökki, Pookinmaa ja Lyökinmaa. Reitti Olimme matkalla Turusta Poriin ja matkalla ajoimme Lyökin saaren ohi. Pooki näkyi vieressä kulkevalle väylälle, mutta emme ehtineet pysähtyä. Paluumatkalla pysähdykseen jäi aikaa ja onneksi pysähdyimme! Matkaa Turusta on n. 60 mailia. Ajoimme Ströömiä pitkin pohjoiseen ja sen jälkeen kohti pohjoista. Valitsimme sisäisemmän väylän. Lyökin saari on Pyhämaan edustalla. Reitti Turku -Lyökki (kartta: Navionics) Lyökin saaressa on muutamia kiinnityskoukkuja, mutta niiden sijainti ei välttämättä kerro rantautumismahdollisuudesta. Kiinnityskoukkuja  Me jätimme veneen saaren koilliskulmaan ankkurikiinnityksellä. Laituria ei saaressa ole. Vene ankkurissa Saari on puuton ja pooki sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla, mikä sekään ei ole kovin korkealla. Lyökin pooki sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla Lyökin pooki Majakka on Suomen vanhi

Säppi, Pori, Luvia, Eurajoki, Selkämeren kansallispuisto 61˚28, 7' N - 21˚20, 9' E

Kuva
  Hieman pidemmällä ajelulla löydettiin jälleen upeita majakoita! Reitti Lähdimme liikkeelle Turusta ja matkan varrella olimme yötä Raumalla Kylmäpihlajan majakkasaaressa. Siitä jatkoimme ns. ”vihreää väylää” kohti Poria. Se on kapea väylä ja meitä ohjeistettiin todellakin ajamaan ”kepiltä kepille”, sillä kiviä tai matalaa on heti väylän ulkopuolella. Tankkaustauko oli Laitakarissa. Laitakari ja kaljaasi  Laitakarista saimme suosituksen. Satamassa on hyvä ravintola, jonka simpukoita toinen venekunta ylisti. Me ostimme mukaan juhannuksen kunniaksi tyrnikakut. Laitakarista matka jatkui kohti pohjoista. Tuuli oli aika navakka ja pohdimme, että kuinkahan käy. Aallot olivat kuitenkin suuresta koostaan huolimatta suhteellisen loivia ja säännöllisiä, joten uskaltauduimme ylittämään viimeisenkin aukon. Säppi sijaitsee Luvian alueella n. 5 kilometrin päässä mantereelta. Nykyään majakka kuuluu Eurajoen kuntaan. Matkaa Turusta on noin 105 mailia. Reitti Turku - Säppi (kartta: Navionics) Säp