Märket, Hammarland, Ahvenanmaa 60°18,0' N - 19°7,95' E Suomen läntisin piste
Pieni kallioluoto on Suomen läntisin maa-alue. Luoto sijaitsee Suomen ja Ruotsin rajalla.
Sijainti
Turusta on matkaa 110 merimailia. Matka on suurin piirtein sama ylä- ja alakautta.
Reitti Turku - Märket (kartta: Navionics) |
Me olimme yöpyneet Käringsundissa
ja lähdimme liikkeelle aamuvarhaisella ennen kello kahdeksaa, jotta keli olisi
mahdollisimman rauhallinen.
Aamuauringossa |
Edellisenä päivänä oli tuullut
navakasti, joten maininkeja oli vielä selkeästi. Tuuli oli myös selkeästi kovempi
kuin ennustettu, vaikkei se ollutkaan kuin 3-4 m/s.
Märket sijaitsee
manner-Ahvenanmaasta n. 10 merimailin päässä, eikä Manner-Ruotsiin ole kuin 12
merimailia. Viimeiset isommat saaret Suomen puolella ovat Enskär ja Signilskär.
Aika lähellä Ruotsia ollaan (kartta: Navionics) |
Pääsimme hyvin perille Märketin
edustalle. Olimme valmistautuneet huonosti, sillä yllätyksenä tuli, että rantautuminen
on todella haastavaa. Mitään suojaisaa satamaa ei ole. Yleensä saareen mennään saaren
kumiveneellä ja isompi vene jätetään poijuun majakan edustalle.
Lähestyminen Märketiä (kartta: Navionics) |
Pysähdyimme hetkeksi Märketin edustalle ja mietimme, että mitä tekisimme. Soitimme jopa Rajavartiolaitokselle
ja heidän näkemyksensä oli, että turvallisesti ei voi rantautua. Majakkaseura,
joka toimintaa pyörittää, ei sunnuntaiaamuna klo 8 ollut valmiina vastaamaan
yhteydenottoomme.
Ajelimme Märketiä ympäri ja
ihastelimme sitä aamuauringossa ja lopulta ajoimme takaisin.
Märket
Märket on pieni kallioluoto Suomen
ja Ruotsin rajalla ja on läntisin kiinteän maan piste. Valtion varsinainen läntisin
piste sijaitsee aluemerellä n. 6 merimailia etelälounaaseen Märketistä.
Läntinen kallioreuna |
Märket on n. 300m x 100m kokoinen
luoto, johon aallot lyövät joka puolelta. Kävelyretkiä saarella ei ole kovin
helppo tehdä.
Itäisempi kallio |
Majakka luodolle on rakennettu
1885. Rakennusprojekti ei ollut helpoin ja ensimmäiset rakennustarvikkeet vei
myrsky veteen. Rakennusmiehet pelastuivat täpärästi kiinnittymällä saaressa olevaan
tolppaan. Tätä ennen vuodesta 1862 luodolla oli pystytetty rakennusmiehetkin pelastanut 11 metriä korkea rautainen merimerkki,
mutta se ei estänyt haaksirikkoja, joita tapahtui alueella lukuisia.
Märketin rakennukset |
Muita rakennuksia ovat varastomakasiini,
joka valmistui 1889 ja konehuone vuodelta 1954. Märketin valo on 16,8 metrin
korkeudella.
Majakalla työskenteli majakkamestari
ja viisi majakanvartijaa.
Märketskallenin majakka vilkuttaa
valoa n. 2 merimailin päässä, mutta jo Ruotsin puolella.
Ruotsin puolella oleva majakkarakennus oli hienosti pilven alla |
Suomen majakkaseura on vuokrannut
majakan ja kunnostanut ja ylläpitänyt majakkaa vuodesta 2007.
Erikoista majakkasaaressa on se,
että Suomi ja Ruotsi jakavat luodon puoliksi ja rajakin on mielenkiintoisen
mutkan näköinen. Ruotsin puolen alue jakautuu lisäksi kahdelle läänille
(Tukholma ja Uppsala) ja kunnalle (Norrtälje ja Östhammar). Raja on kulkenut saaren
poikki jo vuodesta 1809. Suomalaisten rakentama majakka rakennettiin
epähuomiossa Ruotsin puolelle. Raja vedettiin uudelle 1982, jotta suomalainen
majakka saatiin Suomen puolelle. Rajasta tuli erikoisen muotoinen, ja
siirtyminen valtiosta toiseen käy huomaamatta. Saaressa on jopa mahdollista
katsoa Suomesta Ruotsiin itään päin.
Myös radioamatöörit ovat olleet Märketin historiassa. Majakalta on lähetetty ensimmäinen radiosignaali jo 1970.
Ensimmäisen maailmansodan aikana
majakka oli miehittämätön, mutta toisesta maailmansodasta alkaen majakassa asuivat vartijat. Majakka automatisoitui 1976 ja vasta silloin vartijatkin lähtivät
saarelta.
Märket kuuluu Signilskär-Märketin
luonnonsuojelualueeseen sekä Natura 2000 -alueeseen.
Video omalta retkeltä
Lisätietoa Märketistä
-
Yle-Areena EGENLAND
-
https://areena.yle.fi/1-4522935
-
https://dynamic.hs.fi/a/2020/lamminhenkays/
Kommentit
Lähetä kommentti