Signilskär, Hammarland, Ahvenenmaa 60°11,9' N - 19°20,0' E Ristiretkien alkupaikka

 

Länsi-Ahvenanmaalla lähellä Ruotsin rajaa on saari, josta löytyy ehkä jopa 1100-luvulla rakennetun kappelin jääneet. Kerrotaan, että paikka liittyisi ristiretkiin.

Länsireunan kallioluotoja 

Sijainti ja rantautuminen

Signilskär sijaitsee Hammarlandin maakunnassa Ahvenanmaalla. Itse olen mieltänyt sen sijaitsevan lounaisosassa, mutta karttaa kun katsoo, niin taitaa se olla aika lailla länsi-Ahvenanmaata. Matkaa Märketin majakalle ei ole kuin 10 merimailia. Aika lähellä Ruotsin rajaa siis ollaan.

Turusta matkaa on n. 100 merimailia Ahvenanmaan eteläpuolelta. 

Reitti Turku - Signilskär (kartta: Navionics)

Signilskär muodostaa Enskärin kanssa saariryhmän, joiden välistä kulkee väylä.

Lähestyminen Signilskäriä (kartta: Navionics)

Me olimme piipahtaneet ensin Enskärillä ja ajoimme Signilskärin länsipuolta etsien hyvää rantautumispaikkaa. Länsireunalla on kallioluotoja ja kiviä, joten kannattaa navigoida tarkasti.

Länsireunalla on paljon kallioluotoja

Me saimme veneen ankkuriin Kappalkobbenin eteläpuolelle.

Ankkurissa

Jos olisimme perehtyneet hieman paremmin, olisimme huomanneet, että saaren kaakkoiskulmassa on suojaisa satama laitureineen.   

Vierasvenesatama on kaakkoisosassa

Signilskär

Signilskär on saanut tarujen mukaan nimensä saareen ajautuneen englantilaisen prinsessan tai kuningattaren mukaan. Mukanaan hänellä oli ”pyhä mies”, eli kyseessä oli ristiretki. Tähän viittaa myös nimi Heligman (Hellman), joksi kutsutaan pohjoisemman Enskärin läntistä puolta. Täältä käsin alkoi kristinuskon levittäminen Ahvenanmaalle.

Saarella on ollut asutusta ainakin 1500-luvulta alkaen. 1936 muuttivat viimeiset kolmen talon asukkaat pois.

Saaren rakennuksia


Kellari

Vanhan rakennuksen rauniot

Saaren rakennuksia

Signilskär kuuluu luonnonsuojelualueeseen.

Saaren lampaat

Vanhoja puita on kerätty rantaan

Kappeli

Signilskärin keskivaiheilta länsireunalta löytyy kiehtova kiviraunio. Siinä on ehkä jopa 1100-luvulla rakennetun kappelin rauniot. Se olisi näin ollen Suomen vanhimpia kirkkoja.

Kappelin kivilattia ja muurit

Ristiretkien lisäksi Signilskärillä on ollut merkittävä sijainti myös Suomen ja Ruotsin välisellä postireitillä. Lähellä olevasta Eckeröstähän löytyy mahtipontinen Posti-ja tullitalo vuodelta 1828.

Kappelin raunioilta on hieno näkymä merelle

Sotahistoriaa

Saari oli miehitetty maailmansodan aikana, mutta demilitarisoinnin takia vanhat bunkkerit on räjäytetty, kuten myös viereisellä Enskärillä.

Olisikohan tässä räjäytettyjä sota-ajan rakennelmia?

Lintuasema

Signilskärissä on lintuasema ja toiminta on alkanut siellä jo 1927. 

Lintuasema

Kaunis punainen talo on aiemmin ollut asuintalo. Satamassa on ollut erilaisia vajoja. Talon hankki Ålands fågelskyddsförening vuonna 1937 ja siitä alkaen havainnointi- ja rengastustoiminta on jatkunut säännönmukaisesti. Suomen lintujen tietämyksestä paljon perustuu harrastajien huomioihin ja merkintöihin.

Signilskär on toiminut myös Maailman luonnonsäätiön hyljetutkimuksen tukikohtana.

Tyrniä löytyy valtavasti

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7418293191767510305?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7343145672449787425

Saaresta löytyy myös pieni pirunpelto

BLOGIN HAKEMISTO

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto