Lyökin pooki, Lyökki, Pookinmaa Uusikaupunki 60˚56, 7' N- 21˚8, 3 E

 

Kerrassaan upea pooki löytyi Uudenkaupungin Pyhämaan edustalta!

Saarta kutsutaan monella eri nimellä: Lyökki, Pookinmaa ja Lyökinmaa.

Reitti

Olimme matkalla Turusta Poriin ja matkalla ajoimme Lyökin saaren ohi. Pooki näkyi vieressä kulkevalle väylälle, mutta emme ehtineet pysähtyä. Paluumatkalla pysähdykseen jäi aikaa ja onneksi pysähdyimme!

Matkaa Turusta on n. 60 mailia. Ajoimme Ströömiä pitkin pohjoiseen ja sen jälkeen kohti pohjoista. Valitsimme sisäisemmän väylän. Lyökin saari on Pyhämaan edustalla.

Reitti Turku -Lyökki (kartta: Navionics)

Lyökin saaressa on muutamia kiinnityskoukkuja, mutta niiden sijainti ei välttämättä kerro rantautumismahdollisuudesta.

Kiinnityskoukkuja

 Me jätimme veneen saaren koilliskulmaan ankkurikiinnityksellä. Laituria ei saaressa ole.

Vene ankkurissa

Saari on puuton ja pooki sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla, mikä sekään ei ole kovin korkealla.

Lyökin pooki sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla

Lyökin pooki

Majakka on Suomen vanhin säilynyt tunnusmajakka. Samalla se on ainoa Ruotsin vallan ajalta alkuperäisenä säilynyt majakka.

Lyökin pooki

Sotien aikana Suomen majakoita on tuhottu, jotta ne eivät olisi helpottaneet vihollisen toimintaa. Lyökin pookin lisäksi vain Loviisassa oleva Orrengrundin tunnusmajakka on säilynyt 1700-luvulta.  

Kivinen tunnusmajakka on rakennettu 1757. Turkulainen kauppias Kristian Trapp teki aloitteen pookin rakentamisesta Tukholman valtiopäivillä 1746. Aiemmin majakat olivat olleet puusta tehtyjä. Tässä Lyökin pookissa on hyödynnetty Suomen ensimmäisen valomajakan, Utön majakan, piirrustuksia, sillä senkin rakennuttaja oli Trapp ja se oli valmistunut vain hieman aikaisemmin.

Jonkinlaisia merimerkkejä saaressa on ollut ennen pookin rakentamista, sillä alueella on ollut vilkasta luotsitoimintaa.

Majakka sijaitsee kahden väylän risteyksessä: ns. Pohjanmaan väylän ja Ruotsiin menneen väylän yhtymäkohdassa.

Pooki tarkoittaa tunnusmajakkaa, jonka tarkoituksena on toimia merenkulun optisena apuvälineenä. Siinä ei ole valolaitetta, vaan kyseessä on valaisematon, vain valoisan aikaa selkeästi havaittava rakennelma. (wikipedia)

Lyökin pooki on 16,5 m korkea. Se on muurattu saarelta louhituista kivilohkareista. Väriltään se oli alun perin valkoinen, mutta vuodesta 1858 se on ollut puna-valkoruutuinen. 

Lyökin pookin on puna-valkoruudullinen

Sisällä on vain kapea portaikko, sillä pookin seinät ovat parhaimmillaan jopa 2,5 m paksut.

Pooki ei ole auki yleisölle. 

Pookin ovi on lukittu

Lyökin pooki ja luotsiasema kuuluvat Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Lyökin luotsiasema on rakennettu 1890-luvulla. Se sijaitsee n. 4 mailin päässä pookista. 

Lyökin luotsiasema

Alue kuuluu Natura 2000 -alueeseen. Saari on yksityisessä omistuksessa olevaa luonnonsuojelualuetta. Etelä- ja pohjoispuolella olevat saaret Ärväskivi ja Kloppi kuuluvat Selkämeren kansallispuistoon.

Tupasvillaa 

Lyökin pohjoispuolella oleva Ärväskivi on kivenheiton päässä

Pookin omistaja on Ulkosaariyhdistys. Lyökin pooki on kunnostettu viimeksi 2012. Sitä ennen se peruskorjattiin 1935.

Saaressa on myös nuotiopaikka ja pöytäryhmä. 

Nuotiopaikka



Lyökin saaren pöytäryhmä

Pookin remontin ajankohdat on kaiverrettu seinään 

https://itameri.fi/fi-FI/Vapaaajan_vietto/Nahtavaa_merella/Majakat/Lyokin_pooki_Uusikaupunki

 

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7249357291839933722?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Onnellinen veneilijä ja Lyökin pooki

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto