Tekstit

Näytetään tunnisteella Svartholma merkityt tekstit.

Helsinki - Loviisa, 60°27,2’ N - 26°14,2’ E

Kuva
  Loviisan Svartholman  merilinnoitussaarella olimme jo käyneet, mutta varsinainen Loviisa oli vielä käymättä. Niinpä kauniina ja vähätuulisena lauantaiaamuna suuntasimme Skipperi -veneemme kohti Loviisaa. Veneretki alkoi! Loviisan Laivasilta Reitti Lähdimme Jollaksesta. Reitti kulki Sipoonselän yli Äggskärille. Koska oli lähes tyyntä, päätimme ohittaa Pellingin eteläkautta. Siinä on matkalla myös Tove Janssonin kesäpaikka Klovharun , joka on kaikessa karuudessaan todella kaunis paikka. Klovharun Reitti jatkuu suoraan itään. Valitsimme Skarvgaddenin kohdalta sisemmän väylän, joka yhdistyi Korshällissä ulkoväylään. Lindholmenin kohdalta väylä kääntyy pohjoiseen Loviisaan. Loviisan Laivasilta, jossa on vierasvenesatama, sijaitsee aivan lahden pohjukassa ja matkaa käännöskohdasta on vielä n. 10 mailia. Kokonaismatka yhteen suuntaan on n. 50 mailia ja aikaa meillä meni n. 2,5 tuntia.   Reitti Helsinki-Loviisa (kartta: Navionics) Laivasillan vierasvenesatama toimi erinomaisesti. Sai

Svartholma, Loviisa 60°22,8' N - 26°18,1' E

Kuva
  ”Loviisassa on kuulemma linnoitussaari”, kertoi kansimies. Muuta ei tarvittu ja aloitin suunnittelemaan veneretkeä sinne. Paljonko sinne on Lauttasaaresta (Helsingistä) matkaa? Entä kauanko matka kestää?  Me lähdimme Skipperin veneellä toukokuisena lauantaiaamuna heti varauksen alettua 8.30. Ei ollut vielä ruuhkaa väylillä 😊 . Aurinko paistoi ja keli oli hyvä. Reitillä on parin selän ylitys, joten meillä oli myös varasuunnitelma, jos tuuli olisi tehnyt tepposet. Nyt tuulta ei juurikaan ollut ja se pieni kevyt tuuli tuli koillisesta, joten ei juurikaan haitannut. Matkaa yhteen suuntaan on n. 55 mailia ja aikaa kului vajaa 3 tuntia. Paluumatkalla oli vielä tyynempää, ja matka-aikakin lyheni jonkun verran. Reitti Lauttasaari-Svartholma (kartta: Navionics) Reitti kulki Kuninkaansaaresta eteläpuolelta Kuiva-Hevoselle. Siitä Onaksen eteläpuolelta   kohti Äggskäriä, jonka pohjoispuolelta kohti Pellinkiä. Ajoimme Tirmon kapeikon läpi ja sieltä ”isolle väylälle” kohti itää. Hieman Sto