Tekstit

Näytetään tunnisteella Tammisaaren saariston kansallispuisto merkityt tekstit.

Trelänningen, Tammisaari, Tammisaaren saariston kansallispuisto 59°50,4' N - 23°22,8' E

Kuva
  Tammisaaren saaristo on jäänyt pienemmälle huomiolle. Niinpä lähdimme tutustumaan sinne ja kävimme Trelänningenin lisäksi myös Modermaganissa , Rödjanissa ja Fladalandetissa . Pilvisestä säästä huolimatta saariston kauneuden aisti. Reitti Lähdimme liikkeelle Espoosta. Porkkalanselän yli pääsimme hyvin ja sen jälkeen jatkoimme ns. olympiaväylää kohti  Tammisaarta . Matkaa Espoosta on n. 50 mailia.  Reitti Espoo - Trelänningen (kartta: Navionics) Trelänningen sijaitsee Hankoon menevän väylän eteläpuolella, Modermaganista ja Fladalandetista lounaaseen ja Rödjanista etelään. Tammisaareen on matkaa n. 12 mailia ja Hankoon 17 mailia. Saariryhmä on saariston etelälaidalla. Meidän kohteemme oli Trelänningenin saariryhmän suurin ja pohjoisin saari.  Lähestyminen Trelänningeniä (kartta: Navionics) Ajoimme saarten välissä kulkevan kaakkois-luoteis-suuntaisen salmen läpi ja jätimme veneen saaren lounaiskulmaan ankkuriin.  Salmi aukeaa saarten välissä Ankkurissa kallion suojassa Salmi on n

Fladalandet, Tammisaari, Raasepori, Tammisaaren saariston kansallispuisto 59°51,2' N - 23°24,0' E

Kuva
  Tammisaaren saariston kansallispuistossa on muutama mukava luonnonsatama lähellä toisiaan. Retkellämme piipahdimme Fladalandetin lisäksi Rödjanissa , Trelänningenissa ja Modermaganissa . Nämä neljä paikkaa sijaitsevat muutaman mailin päässä toisistaan. Fladalandet on tunnettu laakeista kallioistaan Reitti Lähdimme Espoosta. Porkkalanselän yli pääsimme hyvin ja sen jälkeen jatkoimme ns. olympiaväylää kohti  Tammisaarta . Matkaa Espoosta on n. 50 mailia. Fladalandet sijaitsee Hankoon menevän väylän eteläpuolella, Modermaganista lounaaseen ja Rödjanista etelään. Tammisaareen on matkaa n. 12 mailia ja Hankoon 17 mailia. Reitti: Espoo - Fladalandet (kartta: Navionics) Fladalandet on pirstaleisen näköinen saari ja varsinaista väylää ei saareen ole. Me ajoimme Långskärin länsipuolelta etelään ja jätimme veneen länsipuolella olevan saaren kohdille ankkuriin ja kalliokoukkuun. Matalaa ja kiviä oli, mutta etenimme hitaasti ja keulassa oli toinen tähystämässä. Lähestymisreitti Fladalande

Rödjan, Älgö, Tammisaari, Tammisaaren saariston kansallispuisto 59°51,9' N - 23°23,5' E

Kuva
  Teimme viikonloppuretken Tammisaaren saaristoon ja tutustuimme neljään eri kohteeseen: Rödjan, Modermagan, Fladalandet ja Trelänningen . Reitti Lähdimme Espoosta liikkeelle. Porkkalanselän yli pääsimme hyvin ja sen jälkeen jatkoimme ns. olympiaväylää kohti  Tammisaarta . Matkaa Espoosta on n. 50 mailia.  Reitti Espoo - Rödjan (kartta: Navionics) Rödjan sijaitsee Hankoon menevän väylän pohjoispuolella, Modermaganista luoteeseen. Varsinaista väylää ei Rödjaniin mene, mutta ”valkoista vettä” pitkin pääsee Rödjanin laituriin. Tammisaareen on matkaa n. 10 mailia ja Hankoon 17 mailia. Lähestymisreitti Rödjaniin (kartta: Navionics) Rödjanissa on kaksi laituria: aisoilla ja poijuilla. Me jätimme veneen aisapaikalle.  Vene vierasvenelaiturissa Rödjan on laitureineen Tammisaaren saariston kansallispuistossa poikkeus, sillä pääosin puistossa on luonnonsatamia tai korkeintaan kiinnityslenkkejä kalliossa. Rödjan Rödjan on vanha kalastustila. Magnus ja Lotta Nylund joutuivat muuttamaan