Tekstit

Näytetään tunnisteella korppoo merkityt tekstit.

Österskär, Korppoo, Parainen 59°58,81' N - 21°17,80' E

Kuva
  Kesänä 2022 Österskär tuli useamman kerran vastaan somessa. Piti siis lähteä tutustumaan paikkaan. Österskär Reitti Reitti Turku - Österskär Lähdimme liikkeelle Turun Ruissalosta. Ajoimme Korppoon pohjoispuolelta ja käännyimme etelään ennen isoa väylää hieman suojaisemmalle reitille Verkanin länsipuolelta. Gyltön jälkeen reitti kääntyi länteen jatkuen taas etelään Västerön ja Kälön välistä. Tämän jälkeen oli muutama maili avonaista aluetta, kunnes Hermanskärin pohjoispuolelta kääntyi väylä suojaisimmille vesille. Reitti Österskärin suojaisaan vierasvenelaituriin on mutkitteleva ja kaunis pyöreiden kalliorantojen ohi. Satama on saaren pohjoispuolella lahden pohjukan reunassa. Väylä Österskäriin Matkaa Turusta Österskäriin on n. 42 mailia. Venelaituri on kallionkupeessa punaisten venevajojen vieressä Lahdella on kiviä, joten kannattaa olla tarkkana Österskär Osa Österskärin saaresta on venekerhon käytössä. Laiturit ja saunat kuuluvat heille ja laitureissa olikin paljon veneit

Verkan, Korppoo, Parainen 60°10,51' N - 21°33,16' E

Kuva
  Omat veneretket Saaristomerellä ovat suuntautuneet usein etelän suuntaan ja läntinen alue on jäänyt vähäisemmälle tutkimiselle. Verkanin ohi olen varmaankin kerran ajanut, joten alue oli virkistävän uutta. Upea keli lokakuussa. Verkan on vasemman saaren takana.   Reitti Lähdimme liikkeelle Turusta ja sieltä Airistoa pitkin etelään ja Airismaan jälkeen lounaaseen. Korppoo on Nauvosta seuraava saari länteen ja Verkan sijaitsee Korppoon luoteisosassa. Matkaa on noin 25 mailia. Reitti: Turku - Verkan (kartta: Navionics) Verkanin vierasvenesatama on suuri, sinne mahtuu noin 60 venettä. No, lokakuussa kun veneilee, niin aika hyvin löytyy paikka. Aisapaikka sopi meidän tarpeisiin oikein mainiosti. Kiireisimpään aikaan venepaikan voi varata etukäteen. Verkanin vierasvenelaituri Verkan Verkanin vierasvenesatama on erityisen tunnettu Buffalo -nimisestä ravintolastaan ja heidän ribseistään. Me olimme jatkamassa matkaa yöksi saaren pohjoisreunalle hotelli Nestoriin ja siellä olevaan Ba

Konungsskär, Konungskär, Birsskär, Korppoo, Parainen, Saaristomeri 60°04,0´ N - 21°35,1´ E

Kuva
  Autiotuvat ovat olleet tämän kesän (2022) teemana. Lokakuisena sunnuntaina ajoimme Konungsskärille, josta myös löytyy autiotupa. Konungsskärin kallioita eteläreunalla Reitti Lähdimme liikkeelle Turusta. Ajoimme Airistoa alas ja jatkoimme kohti länttä. Tulimme Korppoon itäiseltä puolelta väylää alas. Grisselborgin kohdalta käännyimme väylää länteen ja alla kahden mailin päässä väylän eteläpuolella on Birsskär-Konungsskär- Västra Tvigölpanin saariryhmä. Kyseessä on retkisatama, eli laituria ei ole. Birsskäristä on kävelysilta Konungsskäriin. Matkaa Turusta kertyi hieman yli 30 mailia. Reitti Turku - Konungsskär (kartta: Navionics) Me ankkuroimme veneen Birsskärin pohjoisreunalle. Monella tuulella Tvigölpanin ja Birsskärin välinen lahti on suojainen, mutta meidän vierailulla tuuli puhalsi suhteellisen navakasti länsi-luoteesta ja teki rantautuminen liian hankalaksi. Metsähallituksen kartan mukaan myös Konungsskärin etelä- ja länsireunalle voi ankkuroitua. Vene ankkurissa Birsskäri