Verkan, Korppoo, Parainen 60°10,51' N - 21°33,16' E

 

Omat veneretket Saaristomerellä ovat suuntautuneet usein etelän suuntaan ja läntinen alue on jäänyt vähäisemmälle tutkimiselle. Verkanin ohi olen varmaankin kerran ajanut, joten alue oli virkistävän uutta.

Upea keli lokakuussa. Verkan on vasemman saaren takana.
 

Reitti

Lähdimme liikkeelle Turusta ja sieltä Airistoa pitkin etelään ja Airismaan jälkeen lounaaseen. Korppoo on Nauvosta seuraava saari länteen ja Verkan sijaitsee Korppoon luoteisosassa. Matkaa on noin 25 mailia.

Reitti: Turku - Verkan (kartta: Navionics)

Verkanin vierasvenesatama on suuri, sinne mahtuu noin 60 venettä. No, lokakuussa kun veneilee, niin aika hyvin löytyy paikka. Aisapaikka sopi meidän tarpeisiin oikein mainiosti. Kiireisimpään aikaan venepaikan voi varata etukäteen.

Verkanin vierasvenelaituri

Verkan

Verkanin vierasvenesatama on erityisen tunnettu Buffalo-nimisestä ravintolastaan ja heidän ribseistään. Me olimme jatkamassa matkaa yöksi saaren pohjoisreunalle hotelli Nestoriin ja siellä olevaan Back Pocket -ravintolaan (suuri suositus myös sille!) , joten meiltä jäi nyt ribsit kokeilematta. Ostimme sen sijaan ravintolasta paikallisen saaristolaisleivän matkaan mukaan.

Ravintola Buffalo

Satamakonttorissa oli myös valokuvanäyttely ja valokuvista tehtyjä julisteita oli myynnissä. Harmillisesti juuri itseäni eniten miellyttänyt versio oli loppunut.

Erittäin ystävällinen palvelu ja seuraavalla kaudella palaamme varmuudella maistelemaan Buffalon herkkuja.

Verkanissa on myös tankkausmahdollisuus.

Korppoo

Korppoo on itse asiassa saariryhmä, johon kuuluu n. 2000 saarta ja luotoa. Tässä yhteydessä tarkoitan Korppoolla pääsaarta eli Kyrklandetia.

Verkanin vierasvenesatamasta on alle 2 kilometrin matka Korppoon kirkonkylälle. Olimme varautuneet kävelemään sinne (halusin käydä tutustumassa harmaakivikirkkoon), joten oli iloinen yllätys, että tarjolla oli vuokrapyöriä. Hyppäsimme siis pyörien selkään ja huristimme kohti Korppoon kirkkoa.

Korppoon kirkko

Korppoon kirkko on keskiajalla, 1400-luvulla, rakennettu ja pyhälle Mikaelille omistettu harmaakivikirkko. Kirkko on palanut kahdesti 1700- ja 1800-luvuilla. Me emme valitettavasti päässeet kirkkoon sisälle, mutta siellä olisi ollut keskiaikaisia veistoksia. Kirkolle alun perin kuulunut Suomen vanhin puuveistos 1200-luvulta, Korppoon madonna, on nykyisin sijoitettuna Kansallismuseoon.

Korppoon kirkko

Kirkon tornia on mahdollisesti käytetty myös puolustustornina ja sinne on paettu levottomina aikoina. Se on ilmeisesti toiminut myös pappien asuintilana (wikipedia).

Korppoon kirkonpiha

Museovirasto on määritellyt Korppoon kirkon valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Korppoon kirkonpiha

Korppoon kotiseutumuseo

Korppoon kotiseutumuseon sisäänkäynti

Korppoon kotiseutumuseo

Kotiseutumuseo on jakautunut kahteen osaan: Saaristomuseo Verkanilla ja Kotiseutumuseo Strömman lähellä Korppoon keskustan kupeessa. Saaristomuseoon emme enää lokakuussa päässeet, mutta perinteinen kotiseutumuseo on ulkoilmamuseo, joten sinne pääsimme tutustumaan. Museo löytyy kirkolta lähtiessä ravintola Hjalmar’sin ohi tietä eteenpäin. 

Ravintola Hjalmar's

Kotiseutumuseo on perustettu 1960-luvulla ja alueelta löytyy vanhoja saaristolaisrakennuksia, kuten renkitupa ja tuulimylly, 1800-ja 1900-luvuilta.

Tuulimylly Korppoon kotiseutumuseossa

Korppoon kotiseutumuseon rakennuksia

Korppoon kotiseutumuseon rakennuksia

Korppoon kotiseutumuseo

Jean Sibelius Korppoossa

Korppoo osoittautui todelliseksi kulttuurikohteeksi. Selvisi, että kansallissäveltäjämme Jean Sibelius on viettänyt aikaa opiskelijana kesinä 1886 ja 1887 Korppoossa. Hän on esiintynyt mm. Korppoon kartanossa sisarustensa kanssa ja säveltänyt mm. Korpotrion  (https://www.youtube.com/watch?v=9NxYi7mvLro). Kesäisin Korppoossa vietetäänkin Sibelius Korppoossa -juhlia ja hänen kunniakseen on pystytetty vuonna 2006 patsas kirkonkylään.

Lue lisää:

https://www.ts.fi/kulttuuri/1073961231

Jean Sibeliuksen patsas Korppoon kirkonkylässä

Korppoon kartano, Korpo Gård

Korppoon kartano on pyöräreitin varrella. Se on kaunis, punainen rakennus vuodelta 1804 ja edustaa uusantiikkista tyyliä. Arkkitehtinä on ollut Charles Bass. Rakennuksen tiilet on tehty omassa tiilitehtaassa. Korppoon kartanolla on ollut rooli myös kansalaissodassa, sillä punaiset valtasivat kartanon hetkeksi ennen kuin joutuivat perääntymään. Korppoon taisteluissa kuoli ainakin 7 henkilöä ja taistelulle on pystytetty muistomerkki. Kartano on yksityisomistuksessa.

Korppoom kartano

Video retkestä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7157206020530474245?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Hienon retken jälkeen palasimme Verkanin satamaan ja jatkoimme Österretaisiin hotelli Nestoriin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto