Österskär, Korppoo, Parainen 59°58,81' N - 21°17,80' E

 

Kesänä 2022 Österskär tuli useamman kerran vastaan somessa. Piti siis lähteä tutustumaan paikkaan.

Österskär

Reitti

Reitti Turku - Österskär

Lähdimme liikkeelle Turun Ruissalosta. Ajoimme Korppoon pohjoispuolelta ja käännyimme etelään ennen isoa väylää hieman suojaisemmalle reitille Verkanin länsipuolelta. Gyltön jälkeen reitti kääntyi länteen jatkuen taas etelään Västerön ja Kälön välistä. Tämän jälkeen oli muutama maili avonaista aluetta, kunnes Hermanskärin pohjoispuolelta kääntyi väylä suojaisimmille vesille. Reitti Österskärin suojaisaan vierasvenelaituriin on mutkitteleva ja kaunis pyöreiden kalliorantojen ohi. Satama on saaren pohjoispuolella lahden pohjukan reunassa.

Väylä Österskäriin

Matkaa Turusta Österskäriin on n. 42 mailia.

Venelaituri on kallionkupeessa punaisten venevajojen vieressä

Lahdella on kiviä, joten kannattaa olla tarkkana

Österskär

Osa Österskärin saaresta on venekerhon käytössä. Laiturit ja saunat kuuluvat heille ja laitureissa olikin paljon veneitä. 

Venekerhon satama oli täynnä veneitä

Yhteysaluslaituri on tietääkseni ainoa laituri, joka ei ole heidän käytössään. Vanhemmista kirjoituksista päätellen Österskär on ollut aktiivinen vierasvenesatama myös muille veneilijöille. On ollut sauna ja savukampelaa. Tällä hetkellä vierasvenesatamassa ei ole käytännössä mitään palveluita, eikä satama ole aktiivinen. Vierasvenesataman ainoa palvelu on laituripaikka.

Venelaituri Österskärissä

Meidän lisäksemme laiturissa oli pari muuta venettä.

Lähdimme kävelemään saarelle. Lahden poukaman toisella puolella näytti olevan pieni kalastajakylä.

Österskärin kalastajakylä

Vanhoja majoja Österskärissä

Saaristoidylliä Österskärissä

Kohtasimme yhden asukkaan ja jäimme juttelemaan. Hän kertoi, että talo oli hänen syntymäkotinsa, mutta nykyään hän käy saaressa enää vain kesäisin. Hän kertoi, että pariskunta, joka on aiemmin pitänyt vierasvenesatamaa, on jo niin iäkäs, etteivät he enää jaksa ylläpitää satamaa. Uutta toimijaa ei ole tiedossa. Näin ollen jäljelle on jäänyt vain laituri, jossa ohje on, että yhteysalusta ei saa häiritä. Ilmeisesti yhteysalus ei kovin säännöllisesti saaressa käy.

Venevajoja

Österskäristä länteen on jo Ahvenanmaa ja Kökar lähellä.

Maisemat Österskäristä ovat todella kauniit, vaikka olimme liikkeellä pilvisellä säällä.

 

Lyhyt video retkeltä:

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7124409902981729542?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto