Pitkäviiri, Kotka, Pyhtää , Itäisen Suomenlahden kansallispuisto 60°17,3′ N - 26° 37,9′ E

 

Kotkan saaristosta, tai ehkäpä pitäisi puhua Itäisesta Suomenlahdesta, löytyy sekä historiallisesti että luonnon näkökulmasta erittäin mielenkiintoisia saaria. Pitkäviirin ohi veneilimme viime kaudella, kun suuntasimme naapurisaarelle, Mustaviiriin. Nyt oli aika tutustua Pitkäviiriin. Mustaviiri on muuten myös erittäin mielenkiintoinen saari, kannattaa käydä, vaikka rantautuminen sinnekin on hieman haasteellista.

 

Kivikkoinen itäranta

Reitti

Lähdimme Kotkan Sapokasta ja jatkoimme isoa väylää kohti länteen. Ajoimme Kaunissaaren pohjoispuolelta ja kahden pohjoismerkin jälkeen käännyimme etelään kohti Pitkäviiriä.

Reitti Kotkan Sapokka - Pitkäviiri (kartta: Navionics)

Pitkäviirin ympäristö on kivikkoista ja tuuli lisäsi hieman haastetta. Löysimme oppaista suosituksen ankkuroitua saaren eteläkärjen länsipuolella olevaan kalliorantaan, mutta länsi-luoteistuuli esti sen. Ajelimme rauhakseltaan saaren itäreunaa ja kartoitimme mahdollisuuksia. Ranta on aika matalaa ja kiviä on paljon. Lopulta löysimme saaren pohjois-koillisreunalta kiven, johon saimme veneen kiinni. Rantaan piti kahlata. Matkaa Sapokasta oli n. 15 mailia.

Vene ankkurissa


Pitkäviiri

Pitkäviiri on jo muodoltaan mielenkiintoinen. Se on pohjois-eteläsuunnassa oleva n. 2 km pitkä ja kapea saari. Saari kuuluu Pyhtään kuntaan ja on osa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa.

Pitkäviirin hiekkarantaa

Ihanat hiekkarannat houkuttelevat, mutta niiden saavuttaminen vaatii kivikkoisen rannan vuoksi hieman vaivaa. Saaren keskiosa on metsäistä harjua.

Itäranta on kivikkoista

Kasvien juuret nousevat pintaan

Hiekkarannan ja metsän välissä on rehevä jäkälikkö

Me kävelimme pohjoiskärjen kautta saaren länsipuolelle. Tuuli puhalsi sinne. On hauska huomata, kuinka luonnon omat aallonmurtajat toimivat.

Pitkäviirin pohjoiskärki

Laguuneitä ja hiekkasärkkiä riitti. Hellepäivänä varmasti täydellinen paikka!

Hiekkalaguuni 

Seuraavalla kerralla piipahdamme myös saaren eteläkärjessä, sillä nyt emme sitä tehneet. Tai ehkäpä ensi kerralla saamme veneen kiinni eteläkärjen kalliorantaan.

 

Video vierailulta:

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7126214881078004998?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Hieno valo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto