Tekstit

Näytetään tunnisteella linnanrauniot merkityt tekstit.

Helsinki - Loviisa, 60°27,2’ N - 26°14,2’ E

Kuva
  Loviisan Svartholman  merilinnoitussaarella olimme jo käyneet, mutta varsinainen Loviisa oli vielä käymättä. Niinpä kauniina ja vähätuulisena lauantaiaamuna suuntasimme Skipperi -veneemme kohti Loviisaa. Veneretki alkoi! Loviisan Laivasilta Reitti Lähdimme Jollaksesta. Reitti kulki Sipoonselän yli Äggskärille. Koska oli lähes tyyntä, päätimme ohittaa Pellingin eteläkautta. Siinä on matkalla myös Tove Janssonin kesäpaikka Klovharun , joka on kaikessa karuudessaan todella kaunis paikka. Klovharun Reitti jatkuu suoraan itään. Valitsimme Skarvgaddenin kohdalta sisemmän väylän, joka yhdistyi Korshällissä ulkoväylään. Lindholmenin kohdalta väylä kääntyy pohjoiseen Loviisaan. Loviisan Laivasilta, jossa on vierasvenesatama, sijaitsee aivan lahden pohjukassa ja matkaa käännöskohdasta on vielä n. 10 mailia. Kokonaismatka yhteen suuntaan on n. 50 mailia ja aikaa meillä meni n. 2,5 tuntia.   Reitti Helsinki-Loviisa (kartta: Navionics) Laivasillan vierasvenesatama toimi erinomaisesti. Sai

Kuusiston piispanlinnan rauniot, Kaarina, Turku, 60° 24.503’ N - 22° 28.540’ E

Kuva
  Meillä oli Skipperin venevaraus Turusta. Keli oli aurinkoinen, mutta hieman tuulinen, joten pohdimme sopivaa  retkikohdetta. Päätimme ajaa Kuusiston piispanlinnan raunioille. Reitti oli todella suojainen. Lähdimme Ruissalosta. Täysin suojainen väylä olisi kulkenut Turun sataman ja Hirvensalon pohjoispuolen kautta, mutta me ajoimme pienen hetken Airistoa pitkin pujahdimme Satavan ja Hirvensalon välistä jatkaen Kuusiston saaren pohjoispuolta.  Väylä on todella suojainen Kirjalansalmen silta on näyttävä Väylä on aika kapea ja matkalla on paljon nopeusrajoituksia, joten vaikka matkaa ei ole paljon, aikaa kannattaa varata. Matka Kuusiston saaren ympäri on n. 25 mailia. Reitti Ruissalo - Kuusisto (kartta: Navionics) Kuusiston piispanlinnan raunioiden laituri on Kuusiston saaren koilliskulmassa. Siinä ei ole poijuja, joten olimme kylkikiinnityksellä laiturissa. Muita veneitä ei silloin ollut. Kuusiston piispanlinnan vierasvenelaituri Historiaa Vierasvenelaiturilta pääsee suoraan l