Kuusiston piispanlinnan rauniot, Kaarina, Turku, 60° 24.503’ N - 22° 28.540’ E

 

Meillä oli Skipperin venevaraus Turusta. Keli oli aurinkoinen, mutta hieman tuulinen, joten pohdimme sopivaa  retkikohdetta.

Päätimme ajaa Kuusiston piispanlinnan raunioille.

Reitti oli todella suojainen. Lähdimme Ruissalosta. Täysin suojainen väylä olisi kulkenut Turun sataman ja Hirvensalon pohjoispuolen kautta, mutta me ajoimme pienen hetken Airistoa pitkin pujahdimme Satavan ja Hirvensalon välistä jatkaen Kuusiston saaren pohjoispuolta. 

Väylä on todella suojainen

Kirjalansalmen silta on näyttävä


Väylä on aika kapea ja matkalla on paljon nopeusrajoituksia, joten vaikka matkaa ei ole paljon, aikaa kannattaa varata. Matka Kuusiston saaren ympäri on n. 25 mailia.

Reitti Ruissalo - Kuusisto (kartta: Navionics)

Kuusiston piispanlinnan raunioiden laituri on Kuusiston saaren koilliskulmassa. Siinä ei ole poijuja, joten olimme kylkikiinnityksellä laiturissa. Muita veneitä ei silloin ollut.

Kuusiston piispanlinnan vierasvenelaituri


Historiaa

Vierasvenelaiturilta pääsee suoraan linnoitukselle

Kuusiston piispanlinna on rakennettu 1200-luvun lopulla katolisten piispojen ja kirkon keskukseksi ja se on toiminut asuinlinnana. Linnassa on parhaimmillaan asunut ainakin 200 ihmistä. Se on ollut oman aikansa, eli myöhäiskeskiajan, luksusta ja oli yksi Ruotsin valtakunnan mahtavimmista piispanlinnoista. Linna oli kolmikerroksinen ja sen yhteydessä on ollut puutarha, mikä siihen aikaan ei ole ollut tyypillistä. Linnassa on ollut useita sen ajan innovaatioita. Linnaa on lämmitetty leivinuunilla ja avotakoilla ja ns. hypokaustijärjestelmällä lämpöä on siirretty kanavia pitkin eri kerroksiin. Myös lasi-ikkunat olivat edistyksellistä siihen aikaan. Ja linnassa oli kenties koko Suomen ensimmäinen sisävessa!

Kuusiston piispanlinnan pohjakartta

Mitä tapahtui, että luksusta edustanut linna on päätynyt raunioiksi? Onhan Turun linnakin vielä pystyssä. No, kuningas Kustaa Vaasa määräsi kirkon purettavaksi 1528 uskonpuhdistuksen aikaan. Tämän jälkeen linnan yhteydessä ollut kartano ja maatilat liitettiin Turun linnan palvelukseen.

Kuusiston piispanlinnan raunioita

Rauniot ovat linnan pohjakerrosta, joka on toiminut talouskäytössä. Harmillisesti asuin- ja juhlakerrokset ovat tuhoutuneet. Rauniot, kartano ja läheinen Kappelinmäki ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä.

Kuusiston piispanlinnan raunioita

(lähde: Metsähallitus)

Palvelut

Raunioden kupeessa on WC. Raunioilta lähtee myös luontopolku Kappelinmäelle. Alueella on myös tulentekopaikka. Jos ei halua syödä eväitä, löytyy myös kahvio ja kioski. Ja laiturilta pääsee uimaan.

Kansimies kävi tietysti uimassa


Olen aiemminkin maininnut, että veneilyn myötä olen päässyt sukeltamaan myös historiaan. Kuinka mielenkiintoisia paikkoja löytyykään rannikoltamme!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto