Tekstit

Näytetään tunnisteella muistomerkki merkityt tekstit.

Hamnskär, Loviisa 60° 13.3´N - 26° 18.2´E ja Skarvgaddarna lighthouse

Kuva
  Loviisan ulkopuolella sijaitsee saari, jolla on mielenkiintoista ja surullista sotahistoriaa. Saaren nimi on Hamnskär. Tämä teksti kertoo matkasta Hamnskäriin ja saarella sijaitsevasta muistomerkistä. Reitti Lähdimme liikkeelle Vuosaaresta. Ajoimme Onaksen eteläkautta ja koska keli oli hyvä, päätimme jatkaa matkaa Pellingin eteläkautta. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä Tirmon salmesta suojaisempaa väylää. Matkaa oli noin 35 mailia.   Reitti Helsingin Vuosaari - Hamnskär (kartta: Navionics) Väylä varrelle osuu myös Skarvgaddarnan loisto. Hamnskär sijaitsee loistosta koilliseen ja Tiiskerin majakkasaaresta muutaman mailin pohjoiseen. Loviisaan on matkaa n. 25 kilometriä. Hamnskär on niin idässä, että Venäjän puolella sijaitseva Suursaari näkyi selvästi taivaanrannassa. Vene ankkurissa Saimme veneen ankkuriin saaren koilliskulmaan upeiden silokallioiden suojaan. Jos mahdollista, kannattaa varautua kalliokiilalla, sillä kiinnityslenkkejä ei ole ja puutkin sijaitsevat ai

Suur-Pisi, Suuri-Pisi, Kotka, Virolahti 60°27,0' N - 27°38,1' E

Kuva
  Kotkan alueeseen ja Itäiseen Suomenlahteen olen päässyt tutustumaan vasta parina viime vuotena, mutta mielenkiintoisia kohteita on löytynyt lukuisia. Kuten tämä Suur-Pisi tai Suuri-Pisi (molempia kirjoitusasuja näkyy). Upeaa kalliorantaa Suur-Pisin koillisreunalla Reitti Lähdimme liikkeelle Kotkan Sapokasta. Matkaa Suur-Pisiin on n. 24 mailia. Reitti Kotka - Suur-Pisi (kartta: Navionics) Saaren pohjoisosassa on pieni lahdenpoukama, jonne meidänkin vierailun aikana rantautui useampi vene. Poukama on suojainen ja se on pääasiassa hiekkapohjaa. Muutama isompi kivi kuitenkin löytyy. Suur-Pisin pohjoisreunan lahti Me jätimme veneen ankkuriin saaren koillislaidalle, jossa kallio jyrkkenee nopeasti. Siellä on myös muutama kiinnityskoukku. Veneemme ankkurissa koillisrannalla Suur-Pisi Suur-Pisi kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoihin.  Suur-Pisi kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon  Se on itse asiassa itäisin saari, jonne pääsee ilman erityislupaa. Saari kuuluu Vir