Varkauden kanavat, Saimaa

 


Järvireittejä pystyisi veneilemään vaikka kuinka pitkälle! Varkauden kanavat ovat yksi mahdollistaja mm. Savonlinnasta Kuopioon suuntaan. Karttaa katsomalla tulkitsin, että Lappeenrannasta pääsisi Iisalmelle saakka!

Reitti

Lähdimme liikkeelle Savonlinnasta. 

Upea Olavinlinna Savonlinnassa

Matkaa on vähän alle 50 merimailia. 

Reitti Savonlinna - Varkaus (kartta: Navionics)

Me piipahdimme matkalla Linnanvuoren kansallispuiston Linnansaaressa ja paluumatkalla Hietasaaressa. Reitti oli selkeä ja mielenkiintoisen siitä teki useampi kanava. Olimme jo ennen Linnansaarta kokeneet Hapolahden ja Oravin avokanavat ja nyt kanavia tuli vielä useampi lisää.

Lähireitti Varkaudessa

Kanavat

Taipaleen sulkukanava  62°18.12″N - 27°54.54″E

Puuteollisuus näkyi kanavan suulla

Alkuperäisen Taipaleen sulkukanavan rakentaminen on aloitettu 1835. Kanava yhdistää Unnukan ja Haukiveden ja mahdollistaa venereitin Kuopion suuntaan. Taipaleen kanava oli Suomen ensimmäinen kanava, jossa oli sulkuportit. Rakennustyömaalla oli myös Suomen ensimmäinen rautatie. Kanava avattiin 1840. (wikipedia) Nykyään alkuperäinen kanava toimii museokanavana n. 100 metrin päässä nykyisestä itään. Kanava on n. 500 m pitkä.

Uutta kanavaa ryhdyttiin rakentamaan 1860-luvulla. Alkeelliset olosuhteet ja taudit johtivat siihen, että parin kuukauden aikana haudattiin lähes 300 rakentajaa. Uusi kanava avattiin 1871.

Uutta kanavaa muokattiin 1960-luvulla ja mm. kaksi sulkua yhdistettiin yhdeksi pidemmäksi.

Taipaleen sulkukanava

Kanavaa ohjataan ohjauskeskuksesta. Kanavan yli kulkee myös avattava maantiesilta. Kanavan korkeusero on 4,60 – 6 metriä.

Taipaleen kanavaa ohjataan ohjauskeskuksesta

Kanavan yli menevä siltä on avattavissa

Lue lisää: https://yle.fi/a/3-5854105

Kanavan yhteydessä sijaitsee Kanavamuseo, jossa voi tutustua mm. kanavien historiaan. Myös lähialueeseen ja alkuperäiseenkin kanavaan voi tutustua.

Kanavan yläpuolella sijaitsee myös vierasvenesatama.

Taipaleen vierasvenesatama

Alajärven avokanava 62°18.76″N - 27°55.29″E

Taipaleen kanavan jälkeen väylä jatkuu Alajärven avokanavaan. Se on myös n. 500 metriä pitkä. Kanava avattiin 1972 Taipaleen kanavan muutostöiden päätteeksi.

Alajärven avokanava

Pitkälänniemen avokanava 62°19.32″N - 27°55.45″E

Väylä jatkuu edelleen koti Pitkälänniemen avokanavaa. Myös se on avattu 1972. Pituudeltaan avokanava on n. 250 metriä.

Pitkälänniemen avokanava

Askolan kanava 62°20.01″N - 27°55.10″E

Pääväylä olisi jatkunut kohti Komminselän siltaa. 

Komminselän silta

Me sen sijaan otimme kanavareitin hieman idempää. Askolan kanava näytti kartalla mielenkiintoiselta ja päätimme lähteä katsomaan pääseekö siitä. Pienvenekanava on kaivettu 1980-luvulla. Se oli todella kapea ja todella matala. Ajoimme kone aivan ylhäällä ja hitaasti ja pääsimme sen läpi. Se oli kyllä hieno reitti!

Askolan kanava

Askolan kanavan yli menee silta

Selvisimme kanavan läpi

Päät alhaalla ajoimme vielä Puurtilanlahden sillan alta.

Puurtilanlahden silta

Puurtilanlahden sillan alta

Pussilantaipaleen avokanava 62°20.79″N - 27°53.68″E

Ja niin pääsimme Pussilantaipaleen avokanavalle. Se on avattu 1970 ja on n. 700 metriä pitkä. Näin meillä olisi ollut mahdollisuus veneillä vaikka kuinka pitkälle pohjoiseen! Jos katsoin kartasta oikein, voisi päästä Iisalmestakin vielä eteenpäin! Onkohan joku kokeillut tätä reittiä?

Pussilantaipaleen avokanava


Hietasaari 61°59.72″N - 28°42.82″E

Me emme lähteneet enää pidemmälle, vaan käännyimme takaisin kohti Savonlinnaa. Kotimatkalla piipahdimme vielä Hietasaarella. Se näytti houkuttelevalta hiekkarantaiselta saarelta. Ja olipa sen rantaan ajautunut venekin. Ei siis suunnitellusti vaan ilmeisesti ajovirheen seurauksena. 

Vene saaressa

Alla uutinen tapauksesta. Välillä ihmetyttää nuo sananvalinnat, kuten tässä: ”vene oli ajautunut mantereen puolelle”. No, tapausta en tiedä, mutta "ajautumalla" ei ehkä saa koko venettä mantereelle.            

https://www.ita-savo.fi/paikalliset/6026874

Hietasaari kuuluu Linnanvuoren kansallispuistoon ja saaressa olivat peruspalvelut, kuten puucee ja keittokatos. Ja aivan ihana hiekkaranta!

Hietasaaren hiekkaranta

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7251598790342364443?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694

Höyrylaiva Saimaalla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto