Näsijärvi: Tampere – Virrat: Torisevan rotkojärvet

 

Skipperin vene oli varattu Näsijärveltä ja pohdimme, että mihin suuntaisimme. Edellisellä kerralla olimme huristelleet Ruovedelle. Kyselin vinkkejä myös FB:n veneilyryhmässä ja joku mainitsi Rotkojärvet Virroilla. Vähän kaukanahan ne olivat ja vaativat veneilyn lisäksi lenkkarit mukaan, mutta sinne päätimme lopulta lähteä.

Lähtö Tampereelta kohti Virtoja

Lähdimme Tampereen Naistenlahdelta liikkeelle ja suuntasimme suoraan pohjoiseen. Reitti Ruovedelle asti oli aika lailla sama kuin edellisellä kerralla. Reitti on kaunis ja matkalle osuu Muroleen sulku sekä Kautun kanava.

Muroleen kanava

Ruovedeltä jatkoimme edelleen kohti pohjoista. Väylä on selkeästi merkitty ja reitti on todella kaunis. Saarten välissä ajellessa on välillä kuin pujotteluradalla. Ja on reitillä muutama kaunis sillanalitus.

Sillan alitus Vaskivedellä

Matka yhteen suuntaan on noin 60 mailia, eli reipas päiväretki tiedossa.

Reitti Tampere - Virrat (kartta: Navionics)

Virtain vierasvenesatamaan käännytään Toltaansalmen jälkeen itään. Me päätimme ajaa vielä jonkun verran pohjoiseen. Siellä oli edessä jälleen sulku: Herraskosken kanava ja sen jälkeen Virtain perinnekylä.

Herraskosken kanava

Herraskosken kanava yhdistää Vaskiveden (Näsijärveä) ja Toisveden ja ennen kanavaa (eteläpuolella) on kapea Keiturinsalmi. Noin 6 mailin päässä olisi ollut pohjoisin lahdenpoukama, mihin Näsijärveltä pääsee. Kanava on yli 800 m pitkä ja sulun ylittää myös kääntösilta. 

Herraskosken kanava

Herraskosken kanavan yli kulkee komeat sillat


Herraskosken sulku

Sulku on automaattinen ja lähtee toimintaan narusta vetämällä. Minä onnistuin vetämään ns. väärästä narusta ja sain sulun lisäksi myös kääntösillan aukenemaan. Sitähän me emme olisi tarvinneet, koska olimme pienellä veneellä liikkeellä. Hieman nauratti. Kanavan rannalla seisoneet ihmiset kiittelivät, koska kertoivat tulleensa juurikin katsomaan kääntösiltaa! En tiedä, saisiko sitä edes maista käsin aukeamaan. Kanavan kupeessa on myös kanavamuseo.

Vinkkejä sulkuihin 

Herraskosken sulun kääntösilta

https://www.virrat.fi/visit-virrat/nahtavyydet/herraskosken-kanava/

Virtain perinnekylä

Heti kanavan jälkeen on Marttisen saarella oleva perinnekylä. 

Virtain perinnekylän kartta

Vierasvenelaituri on saaren koilliskulmassa, aivan kanavan vieressä. 

Virtain perinnekylän vierasvenelaituri

Perinnekylässä voi tutustua mm. talonpoikaiselämään 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sekä tukkijätkien elämään 1950-60-luvuilla. Alueella on paljon vanhoja rakennuksia, joista lähes jokaiseen pääsee sisälle. 

Virtain perinnekylän rakennuksia

Tuulimylly Virtain perinnekylässä


Myös tervahautaan pääsi tutustumaan. Tervaa käytettiin puunsäilöntäaineena ja siltä tislattiin kuumentamalla pihkaantuneita kantoja tervahaudoissa. Suomalaisella tervalla on suojattu 1600-luvulla mm. Englannin ja Hollannin puulaivoja. (Perinnekylä)

Tervanpolttoa Virtain perinnekylässä

Kirkkovene Virtain perinnekylässä

Kahvila ja ravintolakin löytyvät. Sotahistoriaan voi tutustua Sotaveteraanimuseossa. Oma sukuni on kotoisin Karjalasta ja isovanhempani asuivat Ruovedellä, joka on Virtain naapuripitäjä. Siksi museossa ollut näyttely siirtokarjalaisten tiestä Virroille oli erityisen mielenkiintoinen.

https://www.marttinen.fi/koe-virroilla/virtain-perinnekyla/

Perinnekylä sijaitsee Marttisen saarella. Luoteispuolella on Herraskoski.


Virrat

Museovierailun jälkeen palasimme sulkua ja salmea pitkin etelään ja ajoimme Virtain vierasvenesatamaan. Se sijaitsee Kalettomanlahdella lähellä Virtain keskustaa. Vierasvenesatamassa on tankkauspiste. Vieressä on myös uimaranta ja hyppytorni. Me saimme veneen hyvin laituriin.

Virtain vierasvenesataman vieressä olevia venevajoja

Höyrylaiva S/S Tarjanne liikennöi Virroilta Ruoveden kautta Tampereelle ns. Runoilijan tietä

Torisevan rotkojärvet

Varsinainen syy veneillä Virroille asti oli Torisevan rotkojärvet. Vaihdoimme veneessä lenkkivarusteet päälle ja lenkkarit jalkaan ja lähdimme juosten kohti rotkojärviä.

Rotkojärviä on kolme: Alainen Toriseva, Keskinen Toriseva ja Yläinen Toriseva. Matkaa Virtain venesatamasta on n. 5 km. Lenkkireitti ei ainakaan meidän kohdallamme ollut ehkä kaikkein mukavin, sillä juoksimme kantatie 66 (Route 66 :D) reunaa.

Juoksureitti Rotkojärville

Järvet ovat aivan tien varressa ja järven laitaa kulkee polku. Järvet ovat noin 3 kilometrin alueella peräkkäin. Nimensä mukaisesti ne sijaitsevat jyrkkien kallioreunojen keskellä. Syvin järvi on Keskinen Toriseva ja se sen syvyys on n. 37 metriä.

Torisevan rotkojärvet

Taukoa voi pitää vaikkapa Torisevan kahvimajalla hienoissa maisemissa. Kahvila on perustettu jo 1936 Lotta Svärd -järjestön toimesta.

Jos haluaa perehtyä ympäristöön vielä enemmän, voi lähteä n. 6 km:n pituiselle Torisevan luontopolulle. Me emme luontopolkua kiertäneet.

Torisevan rotkojärvet

https://www.virrat.fi/visit-virrat/nahtavyydet/torisevan-rotkojarvet-ja-luontopolku/

Sen sijaan juoksimme takaisin vierasvenesatamaan, kävimme uimassa, tankkasimme veneen ja ajoimme takaisin Tampereelle. Kaunis kesäpäivä muuttui loppumatkalla rankkasateeksi. Onneksi tuuli ei noussut. Perille pääsimme tyytyväisinä monipuoliseen veneretkeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto