Gölisnäs, Orslandet, Inkoo 59°57,0' N - 23°55,0' E

 

Inkoon Orslandetin pohjoisranta on ehkä tunnetumpaa Barösundin ja uuden hotellin The Barön takia. Etelärannalla oleva Gölisnäsin vierasvenesatama ja virkistysalue oli ainakin itselleni vieraampi.

Reitti

Lähdimme liikkeelle Espoon Nuottaniemestä. Keli Porkkalanselän ylitykseen oli kerrassaan loistava. Tyyni meri on niin kaunis!

Reitti Espoo - Gölisnäs (kartta: Navionics)

Tyynellä merellä

Porkkalanselän jälkeen väylä jatkuu lounaaseen ja Granön eteläpuolelta kohti länttä ja Storötä. Ajoimme Storön ja Kalvön välistä luoteeseen edelleen Själön ja Hankelön välistä. Me kiersimme Flakaholmin lännen kautta, sillä karttaan oli merkitty muutama kivi itäpuolelle. Gölisnäsin vierasvenesatama on Flakaholmin jälkeen itään ja Själöörarnan jälkeen pohjoiseen.

Inkoon puoleinen reitti (kartta: Navionics)

Ihanan rauhallinen satama, jossa on sekä laitureita että mahdollisuus ankkuroitumiseen.

Väylä Gölisnäsin menee kapeiden salmien kautta

Matkaa Espoosta on n. 35 mailia.

Gölisnäs

Gölisnäs on Inkoon kunnassa, Orslandetin saaren etelälaidalla ja se kuuluu Uuvin eli Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen alueisiin.

Alueen kartta

Virkistysalueeseen kuuluu Orslandetin saaren alueen lisäksi kolme lähisaarta: Storklobben, Själöörarna ja yksi nimetön saari Själöörarnasta itään. Paikka muistuttaa hieman Loviisassa olevaa Lillfjärdenin aluetta, jossa on useampi ulkoilupaikka suojaisessa lahdessa.

Mekin ehdimme päivän aikana rantautua kolmeen kohtaan.

 Själöörarna

Pysähdyimme ensin Själöörarnan rantaan. 

Ankkurissa Själöörarnassa

Maisemia Själöörarnasta

Pienessä saaressa ei ole mitään palveluita. Kiersimme sen ja ihailimme maisemia. Pohjoispuolella on matalikko, joka suojaa satamaa ja lounaispuolella Storklobben-saari, jonne voi melkein kävellä. Kahvihetken jälkeen ajoimme varsinaiseen vierasvenesatamaan ja -laituriin.

Själöörarnan ja Orslandetin välinen salmi

Maisemat Själöörarnasta

 Gölisnäs

Ulkoilualueelle pääsee myös autolla tulemalla Barösundin lossilla yli. Majoitusmahdollisuuksia on useampi, samoin saunominen onnistuu pientä maksua vastaan. Myös telttailu on sallittua.

Gölisnäsin päälaiturissa

Gölisnäsissä on mm. aitta, jossa voi yöpyä

Alueesta on selkeästi pidetty hyvää huolta ja osa rakennuksista on aivan uuden veroisia. Puuceet ja keittokatos ovat erittäin hyväkuntoiset. Myös tulentekopaikkoja on useampi. Alueen hoidosta vastaa Hyvinkään Pursiseura.

Gölisnäsin keittokatos

Gölisnäsin grillikatos

Upouudet puuceet Gölisnäsissä

Alueen pohjoispuolella on pieni, suojainen lahti Göliglo, jossa on myös laituri. Rantakalliot ovat upeat ja rauhalliset. Sinne on aika mahdoton päästä veneellä, sillä välissä oleva kaislikko on aika tiheä.

Göliglon puolella on myös ruokailupaikka

Laituri ja rantakallioita Göliglon puolella

 Nimetön saari

Pysähdyimme vielä nimettömällä saarella, jossa on myös laituri.

Nimettömän saaren laiturissa

Iso siirtolohkare nimettömän saaren itärannalla

Salmi Gölisnäsin alueella

Gölisnäsin alueelta löytyy sopiva rantautumispaikka useampaan toiveeseen: voi olla aivan rauhassa tai voi olla vilkkaammalla laiturilla viettämässä sosiaalisempaa elämää.

Ankkurissa. Taustalla Gölisnäsin vierasvenelaituri.

Nimettömän saarelta maisema Själöörarnan suuntaan

 

Oma retkivideo:

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7122875580369865990?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694


Paluumatka

Pysähdyimme paluumatkalla vielä Hackelössä uimassa. Kun olimme lähdössä pois, emme saaneet ankkuria millään ylös. Luulimme sen juuttuneen johonkin kivenkoloon, mutta lopulta se lähti hitaasti nousemaan. Ja mitä tulikaan mukana: iso, lahonnut puunrunko! Kaikkea siis voi tapahtua.

Ankkurin mukana nousi aikamoinen karahka

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto