Onas, Porvoo, 60°11.557’N 25°33’E




Onas on upea ja monimuotoinen ulkoilusaari Porvoossa, Emäsalosta lounaaseen. Kävin kauden aikana veneretkellä saaressa pari kertaa. Jälleen ne olivat upeat kalliot, jotka houkuttelivat paikalle.

Skipperin venevaraus oli Keilaniemestä ja sieltä matkaa Onakseen on n. 25 nm. Meidän reittimme kulki Santahaminan eteläpuolelta kohti Kuiva-Hevosta ja Musta-Hevosen eteläpuolelta Sipoonselän yli ja Bodön pohjoispuolelta kohti Onaslandetia.

Porvoon kaupungin ulkoilualue sijaitsee saaren kaakkoiskulmassa ja siellä on myös ”vierasvenesatama” tai lähinnä paikka, missä on kiinnityskoukkuja. Paikka on aika kivinen, joten kannattaa lähestyä kivilaituria hitaasti. Yritimme ensin rantautua etelärannan upeille kallioille, mutta emme löytäneet paikkaa, mihin veneen olisi saanut kiinni, saati mistä olisi päässyt rantautumaan jyrkille kallioille.

Vierasvenesatamassa on puucee ja nuotiopaikka.

Toisella kerralla jätimme veneen länsipuolelle Hommanskärin kohdalle. Siellä oli myös upeat kalliot, mutta hieman matalammat, joten maihin pääsi helpommin.

Onas, vene ankkurissa Hommanskärin puolella

Syyskuussa ilta-aurinko valaisi oransseja kallioita upeasti. Itärannan venelaiturista oli jonkun verran metsäpolkua käveltävänä, jos mieli kallioille.    

Onas, kalliot ilta-auringossa

Kaksi poikaa, jotka olivat mukana, innostuivat erilaisista kalliomuodoista ja erityisesti jännistä lohkeamista, joita reitillä oli paljon. Sekä tietysti eväistä 😊, joita myös oli paljon.

Onas, kallioleikkauksia
Onas, kalliomuodostelmia

Toisella kerralla täsmäkohde oli ns. Napoleonin arkku tai sarkofagi, joka sijaitsee juurikin saaren länsipuolella, minne jätimme toisella käynnillä veneen (60°11.60’N 25°31.45’E). Siinä vasta mielenkiintoinen graniittinen nähtävyys, enkä ole aivan varma, onko alkuperästä yksimielistä tietoa. Yhden tarinan mukaan siitä piti tulla sarkofagi Napoleon Bonapartelle, mutta sodan takia se jäi odottamaan laivausta. Toisen tarinan mukaan siitä on pitänyt tulla pylväs, mutta graniitti oli liian heikkolaatuista. Joka tapauksessa se on outo ja vaikuttava ilmestys kalliorannassa.

Onas, Napoleonin kivi

Onas, Napoleonin arkun / kiven päällä

Upeat maisemat ja ilta-aurinko on myös pakko mainita Onaksen hyvinä puolina.

Lisää Onaksesta voi lukea: https://uuvi.fi/fi/kohde/onas/

Onas, näkymä merelle ja auringonlaskuun 

Itse rantaudun mieluiten aisapaikoille, mutta kauden aikana pääosa rantautumisista on ollut ankkurikiinnityksellä. Edelleen se jännittää hieman enemmän, vaikka kaikki ovatkin onnistuneet (joskus kyllä seammalla lähestymisellä). Alla omat vinkkini onnistumiseen.

Vinkit ankkurikiinnitykseen:

  •          ankkuri ja köysi kannattaa ottaa esille hyvissä ajoin
  •          köysi kannattaa selvittää ja varmistaa, että se on sekä veneessä että ankkurissa kiinni
  •          köyttä on varattu tarpeeksi
  •          ankkuripaikka on hyvä olla mahdollisimman suojainen
  •          ankkuria ei kannata heittää veteen liian ajoissa, jolloin on riski köyden loppumiseen
  •          ankkurin pitävyys on hyvä varmistaa
  •          kun veneen keula on kiinni, lopullinen kiristys voidaan tehdä
  •          lähtiessä varmista, ettei potkuri osu köyteen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto