Sälgrund, Kaskinen, Selkämeri 62°20,3’ N - 21°12,2’ E Upea majakka Selkämerellä
![]() |
Suomen rannikolla on lukuisia upeita majakoita. Pääkaupunkiseudulla asuvana harmittelen, että niistä moni on aika kaukana pohjoisessa. Ratkaisimme ongelman siten, että vedimme veneen auton perässä Rauman Laitakarille ja lähdimme siitä kohti pohjoista.
Sijainti ja rantautuminen
Sälgrund sijaitsee Kaskisissa, Suomen
pienimmän kunnan alueella. Majakkasaari on kaupungin edustalla, ei kovin ulkona
merellä. Oikeastaan päinvastoin, tuntuu, että saarelle pääsee suojaan mereltä
puhaltavaa tuulta.
![]() |
Laxhamnin laituri |
Sälgrund on kapea ja pitkä etelä-pohjoissuunnassa
oleva saari. Rantautumislaituri on saaren pohjoisosassa, itäreunalla Laxhamnin
satamassa.
![]() |
Laxhamnin vajoja |
Matkaa esim. Porista on n. 50 merimailia.
![]() |
Reitti Pori - Sälgrund (kartta: Navionics) |
Sälgrund
Sälgrundin saarella sijaitsee majakka sekä vanha
luotsiasema rakennuksineen. Ympäristö on ainutlaatuinen ja Museovirasto onkin
nimennyt alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi
kulttuuriympäristöksi.
![]() |
Majakan pihapiiriin kuuluu useita rakennuksia |
Majakka ja muut rakennukset sijaitsevat
saaren eteläosassa, joten laiturilta pitää kävellä n. 800 metriä majakalle. Tie
on mukavaa ja helppokulkuista hiekkatietä.
![]() |
Tie satamasta majakalle on helppokulkuista |
Sälgrundin saari on iso verrattuna moneen muuhun majakkasaareen. Saaressa on harjoitettu kalastusta ja metsästystä, kuten myös lehmien, kanojen ja lampaiden kasvattamista sekä viljelyä.
Majakkasaaren toimintaa ovat pyörittäneet uudet, nuoret yrittäjät ja somessa näkyvät videot ovat riemastuttaneet monia.
Sälgrundin majakka
![]() |
Sälgrundin majakka |
Majakka on valmistunut 1875 ja tänä vuonna
onkin juhlittu 150-vuotispäiviä. Majakan on suunnitellut suomalainen arkkitehti Axel
Hampus Dahlström. Hän on suunnitellut muitakin majakoitamme, kuten Sälskärin
(1868), Marjaniemen (1871) ja Säpin (1873) sekä Helsingin Vanhan Ylioppilastalon. Sälgrundin majakka suunniteltiin itse asiassa jo 1863, mutta valmistuminen kesti lopulta
12 vuotta.
Alueella on ollut jo ennen majakkaa erilaisia merimerkkejä, kuten riukumerkki ja pooki. Näistä rakennelmista on kuvia majakan infotauluilla.
![]() |
Majakan historiasta kertova infotaulu |
Majakan korkeus on 25 metriä maanpinnasta. Me emme päässeet
majakan sisälle, mutta vierailut sinne ovat mahdollisia.
![]() |
Majakka on 25 metriä korkea |
Majakka automatisoitiin 1967.
Majakkapiha
Majakka- ja luotsipihassa on useita asuinrakennuksia. Ne on rakennettu henkilökunnan käyttöön samaan aikaan kuin majakkakin. Päärakennus rakennettiin nimenomaan majakan henkilökunnan käyttöön. Se muutettiin luotsiasemaksi vasta majakan automatisoinnin myötä 1967. Samalla siihen rakennettiin toinen kerros.
![]() |
Vanha luotsiasema |
Paikalla oli ollut luotsiasema myös aiemmin,
vuonna 1921 rakennettu, mutta se purettiin, kun muutto uuteen mahdollistui. Ensimmäinen
luotsitupa on sijainnut Laxhamnin satamassa. Luotsitoimintaa on saaressa
nimittäin ollut jo 1700-luvulla.
Luotsiasema oli käytössä 1985 asti. Tällöin
luotsitoiminta siirrettiin Kaskisten kalasatamaan.
Sälgrundissa voi yöpyä, saunoa ja nauttia kahvilan tarjonnasta. Saareen pääsee myös yhteysaluksella.
Luontopolku
Majakan ympäristössä on n. kilometrin mittainen luontopolku.
![]() |
Luontopolku on hyvin merkitty |
Polun varrella on opaskylttejä, jotka kertovat paikallisesta
luonnosta.
![]() |
Luontopolun opaskylttejä |
![]() |
Suo luontopolun varrella |
Video omalta retkeltä
Lue lisää:
![]() |
Onnellinen veneilijä majakalla |
Kommentit
Lähetä kommentti