Möholmen ja Bastuholmen, Sipoo 60°14,4' N - 25°22,1' E

 

Jälleen kova tuuli aiheutti muutoksia alkuperäisiin veneilysuunnitelmiin, joten päätimme perehtyä lähivesien kohteisiin.

Sipoossa sijaitsevat saaret kuuluvat Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen alueisiin ja ne sijaitsevat aivan Norrkullalandetin vieressä idän puolella.

Reitti

Lähdimme Haukilahdesta. Lähtiessä keli näytti sellaiselta, että päädyimme Kustaanmiekan jälkeen Haminansalmea pitkin (Kuninkaansaaren ja Santahaminan välistä)  ulkoreitille. Sipoonselän poikki kohti Norrkullalandetia ja Norrkullalandetin itäpuolelta Möholmenin lounaiskulmaan. Matkaa Haukilahdesta on n. 23 mailia.

Reitti Haukilahti - Möholmen, Bastuholmen (kartta: Navionics)

Paluumatkalla tuuli oli noussut ja valitsimme toisen reitin. Ajoimme Sipoonselän yli Musta-Hevosen pohjoispuolelta kohti Kalliosaarta. Kalliosaaren eteläpuolelta väylä jatkui kohti Villinkiä ja sieltä Hevossalmen läpi. Ajoimme vielä Harakan pohjoispuolelta, ja sen jälkeen kohti Haukilahtea. Vielä suojaisampi reitti olisi mennyt Möholmenin pohjoispuolelta.

Möholmen

Saimme veneen ankkurilla lounaiskulmassa sijaitsevaan laituriin. 

Möholmenin lounaiskulman laituri

Möholmenissa on myös yksityisiä alueita. Tarkempi kartta yleisistä alueista löytyy:

https://uuvi.fi/fi/kohde/moholmen/

Uuvin alueelta löytyy tulipaikkoja ja puucee.

Möholmenin lounaisosan tulipaikka

Möholmenin lounaiskärki

Saari on aika jännittävän muotoinen, vähän kuin H-kirjain. Etelänpuoleisen lahden poukaman kiersimme.

Möholmenin lahdenpoukama etelässä

Me kävelimme länsirantaa pitkin ja löysimme kauniin hiekkarannan, mutta toukokuussa vesi oli sen verran viileää, ettei se houkutellut uimaan. Taustalla näkyy Norrkullalandet.  

Möholmenin hiekkaranta

Möholmenin hiekkarannalta löytyy myös vene, tulisija ja puucee


Kävelimme saaren poikki itärannalle. Siellä taustalla näkyi Kalkkiranta. Jos sen jättää huomiotta, maisema on upea. Söimme siellä rannalla eväät.

Möholmenin itärannan piknikmaisemat

Palasimme takaisin ja kävimme ihmettelemässä kaakkoispuolella olevaa Bastuholmenia. Pieneen saareen voi periaatteessa kävellä, mutta käytännössä ei voi. Ensinnäkin liittymisalue on yksityisaluetta ja toisekseen Bastuholmenissa vastassa on korkea kallionreuna.

Möholmenin ja Bastuholmenin raja

Koska halusimme tutustua siihenkin saaren, ei auttanut kuin hypätä veneeseen ja rantautua sinne.

Bastuholmen näkyy hyvin Möholmenista

Bastuholmen

Bastuholmen on pieni saari aivan Möholmenin kupeessa. 

Kiersimme saaren eteläpuolelta etsiessämme rantautumispaikkaa. 

Kartassa näkyy laituri lounaisreunassa, mutta todellisuus ei ole aivan sitä. Joko sitä ei ole vielä saatu paikalleen tai se ei ole ollut enää aikoihin paikoillaan.

Bastuholmenin laiturin paikka lounaiskulmassa 

Me ankkuroimme veneen saaren itäreunalle. Koukkuja ei ollut, mutta saimme köyden puuhun kiinni.

Vene ankkurissa Bastuholmenissa

Kyseessä on pieni saari ja kiersimme sen nopeasti. Korkeilta kallioilta oli hienot maisemat.

Maisema  Bastuholmenista lounaaseen
 
Maisema Bastuholmenista Möholmeniiin


Bastuholmenista löytyi myös pari tulipaikkaa. Meillä oli makkarat mukana, joten pitihän ne ennen paluumatkaa paistaa.

Tämä on se hieman huonommassa kunnossa oleva tulipaikka

Puucee Bastuholmenissa


    Tuuli alkoi navakoitua, joten päätimme palata kotisatamaan nuotioretken jälkeen.

Upea lounaspaikka Bastuholmenissa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto