Bodö, Parainen, Saaristomeri 59°54,491' N - 21°45,0' E

 

Saaristomeri on kuin aarrearkku! Toinen toistaan mielenkiintoisempia paikkoja tutustua.

Olimme olleet Trunsössä ja päätimme piipahtaa Bodössä paluumatkalla Turkuun. Saari on entinen merivartion tukikohta.

Reitti

Reitti Turku - Bodö (kartta: Navionics)


Reitti Turusta Bodöhön on noin 37 mailia. Airistoa alas ja Lillalandetin itäpuolelta alas. Kirjaisten kohdalta väylä kääntyy lounaaseen ja jatkuu Nötön  ja Bergholmenin itäpuolelta Bodöhön.

Salmi Bodön ja Bergholmin välissä (kuva pohjoiseen)

Vierasvenesatama on saaren länsipuolella olevassa lahdenpoukamassa. Laituripaikkoja on useita sekä poijukiinnityksellä että aisoilla. 

Bodön vierasvenelaituri

Me saimme veneen hyvin kiinni aisaan.

Veneemme Bodön laiturissa

Bodön saari muistuttaa mielestäni ihmisen keuhkoja. Etelälaidalla on syvä lahdenpoukama, joka ikään kuin halkaisee saaren. Suuri osa saaresta (kartassa vihreällä ja keltaisella) kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon ja/tai on luonnonsuojelualuetta.

Bodön kartta

Bodö

Bodössä on aiemmin toiminut merivartioasema ja korkea torni toimii edelleen maamerkkinä ja on itse asiassa edelleen merivartioston käytössä, eikä sinne pääse kiipeämään.

Bodön merivartiotorni

Itse merivartioasema lopetti toimintansa 1991. Vihreä päärakennus on rakennettu 1967. Se oli 25 vuotta tyhjillään, kunnes 2016 alkoivat kunnostustyöt. Onneksi, sillä nyt meillä on hieno vierasvenesatama!

Bodön vierasvenesatama. Vihreä päärakennus on vuodelta 1967.

Bodössä on hyvät palvelut ja se on myös tunnettu hyvästä palvelustaan. Saaressa on kahvila-ravintola, pieni kauppa ja sauna. Jos haluaa jäädä yöksi, mutta veneessä nukkuminen ei innosta, voi varata itselleen huoneen. Rakennus on tosiaan vanha merivartiolaitos. Tai vähän eksoottisempaa majoitusta on Tentsilen muodossa puissa. Myös SUP-lautoja voi vuokrata.

Bodöhön pääsee yhteysveneellä mm. Kirjaisista.

Yhteysalus oli Bodön satamassa 

BistroCafe Bodö

Sosiaalisessa mediassa on näkynyt sympaattisia, hyvän mielen tekstillä varustettuja ruokakasseja, joita ravintolasta toimitetaan suoraan veneeseen. Etukäteen tilaamalla veneeseen saa esim. tuoreita aamiaissämpylöitä.

BistroCafe Bodön ruokatoimitus

Me kokeilimme hampurilaisia ja kyllä ne maistuivatkin! Olimme jo veneessä, kun vielä tultiin tuomaan unohtuneet servietit.

BistroCafe Bodön herkkuhampurilainen

Luontopolku

Bodön luontopolkukartta

Bodössä on noin 2 kilometrin pituinen luontopolku. Meillä oli hieman tiivis aikataulu, joten ajattelimme ottaa alussa olevan lasten luontopolun, jonka oli tarkoitus päätyä syvän lahden, Långvikenin, pohjukkaan. 

Långviken

Jossain kohdin huomio herpaantui ja totesimme olevamme keskellä metsää ilman yhtään luontopolun merkkiä näkyvissä. Oma mokamme! No, ei auttanut kuin kävellä hetki ryteikössä, jotta pääsimme takaisin polulle. Ihmettelimme suuresti, kuinka olimmekaan onnistuneet harhautua reitiltä, sillä polku oli sangen selkeä :D.

Saaristomeri aivan tyynenä. Onnellinen veneilijä nauttii.

 

https://www.bodo.fi/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto