Vartiosaari, Helsinki 60°11’ N - 25°4.28’ E

 

Lähelläkin voi päästä irti arjesta. Vartiosaari Itä-Helsingissä on juuri tällainen paikka. Lyhin matka mantereelle on vain muutama kymmenen metriä. Siltaa saareen ei ole, joten pitää tulla joko yhteysaluksella tai omalla veneellä. Huomioitavaa on, että yhteysaluksen laituriin (Reposalmen laituri) ei voi kiinnittyä yksityisellä veneellä.

Pässinlahden laituri

Reitti

Me lähdimme Lauttasaaresta. Sieltä matkaa on n. 10 mailia. Ja pääsee hyvinkin suojaista reittiä.

Reitti Lauttasaari - Vartiosaari

Vartiosaari on lähellä mannerta ja viittoja kannattaa noudattaa. Yksityisveneiden laituri on Pässilahdella, joka on saaren pohjoisrannalla. 

Väylä Pässilahdelle

Me jätimme veneen siihen ja lähdimme tutustumaan saareen.

Pässilahden vierasvenelaituri

Saimme veneen hyvin laituriin

Vartiosaari

Vartiosaaren kartta

Vartiosaari on Laajasalon, Tammisalon ja Vuosaaren välissä ja matkaa mantereelle ei ole paljon. Siltaa ei ole, vaikka siitä on ymmärtääkseni säännöllisesti keskusteltu kuten myös muista kaavoitukseen liittyvistä asioista. Onpa saareen suunniteltu 1960-luvulla kerrostalolähiötäkin. Tällä hetkellä saari on maakuntakaavassa merkitty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Mitään uutta ei ole saareen rakennettu sitten 1950-luvun. (Vartiosaariseura)

Vartiosaaren kartta löytyy saaresta.
Parempi versio netistä: https://www.strang.fi/vartiosaari/kartta/Vartiosaaren_retkeilykartta.jpg


Saaressa on sekä yksityisiä että kaupungin omistamia huviloita. Vartiosaari oli 1800-luvun lopulla varakkaiden helsinkiläisten lomailusaari. Vanhin huvila Villa Tirrebo on vuodelta 1889 ja sen rakennutti kauppias Aleksander Mellin. Kaupungin omistamat huvilat ovat mm. erilaisten yhdistysten käytössä. (HS 2022)

Nykyään saari on kaupunkilaisten vapaassa virkistyskäytössä, yksityispihoille ei luonnollisestikaan saa mennä. Saaressa on luontopolku ja sen varrella on monenmoista nähtävää. Näkymiä Vartiosaaren kalliolta on kuvailtu jopa Koliin verrattaviksi. Saaressa ollessa ei todellakaan tunne olevansa lähellä kaupunkia.

Saaressa on opaskylttejä

Saaressa on tehty parannustöitä vuonna 2020, joten nyt sinne kelpaa mennä.

Vartiosaaren hiekkatie

Saaren nimen kerrotaan pohjautuvan viikinkien aikaan ja he ovat pitäneet saarta vartiosaarena purjehduksillaan. (Vartiosaari)

Saareen on rakennettu jatulintarha

Luontopolku

Luontopolku on hyvin merkitty ja lähtee portaita pitkin ylöspäin heti vierasvenelaiturin läheltä. Osa luontopolusta on merkitty Terveysluontopoluksi ja matkan varrella on rasteja.

Luontopolulla on portaat kalliolle

Terveysluontopolun varrella on pieniä tehtäviä

Tapionpöytä on havuista muodostunut pöytä

1.              Metsäkirkko

1700-luvulla saaresta louhittiin kiveä mm. Suomenlinnan tarpeisiin. Metsäkirkko on tehty vanhaan louhokseen 2002 ja nimensä mukaisesti sitä käytetään erilaisiin kirkollisiin menoihin.

Metsäkirkko

2.              Suotorppa

Suotorppa näkyy Vartiosaaren kartassa.  Se ei ole aivan luontopolun varressa. Se on nimensä mukaisesti pieni puinen torppa, jossa asui vakituisesti saaren pitkäaikaisin asukas. Hän kuoli muutama vuosi sitten 95-vuotiaana. Vakituisia asukkaita ei saaressa juurikaan enää ole.

Suotorppa

3.              Näköalapaikka Vartiokallio

Saaren korkein paikka on Vartiokalliolla. Kallio on n. 33 metriä merenpinnasta. Maisemat ovat häikäisevät. Jopa Söderskärin majakka saattaa näkyä 20 kilometrin päässä. Tämä on paikka, jota on kutsuttu jopa Kolin vertaiseksi. Kalliota on kutsuttu myös Viikinkikallioksi. Ehkäpä syy löytyy Vartiosaaren nimen historiasta.

Upeat maisemat

Korkealla paikalla on myös kivikasa. Se on kuin onkin kummeli ja sen ovat rakentaneet venäläiset 1900-luvun alussa helpottamaan merenkulkua. Se on ollut alun perin valkoiseksi maalattu.

Vartiokallion kummeli

4.              Talli

Vanhaan tiilirakennukseen oli rakennettu taidenäyttely ja viereisessä Tallissa on Nuorten Saarigalleria (galleria ei ollut vielä auennut meidän vierailun aikaan), sekä nuorten kesäkahvila.

Vanhassa rakennuksessa oli näyttely



Nuorten saarigalleria Tallissa

Nuorten kesäkahvila löytyy Vartiosaaresta

5.              Hiidenkirnu

Saaren etelälaidalla on hiidenkirnu. Se on yli metrin syvyinen ja aidattu metalliaidalla.

Hiidenkirnu

6.              Lehto

Lehtoa kutsutaan Kotkansiipilehdoksi. Siellä on leveät pitkospuut, joita pitkin pääsee kulkemaan ja suuret saniaiset kasvavat kummallakin puolella.

Pitkospuut 

Lampaita


7.              Taiteilijatalo

Taiteilijatalossa on järjestetty mm. erilaisia kursseja, kuten savityökursseja.

Taiteilijatalo

Vastapäätä Taiteilijataloa on Pehtoorintalo

8.               Iso kivi

Polun vieressä on iso siirtolohkare. Sen historiasta ei ole enempää tietoa, mutta hieno maamerkki sekin saaren keskellä on.

Iso kivi polun varressa

 

 

http://www.vartiosaari.fi/

https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008859285.html


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto