Rymättylä, Kirkkolahti, Naantali, 60°23,14' N - 21°57,58' E

 


Rymättylä on aika keskellä Turun saaristoa ja sen ympäriltä menee monta veneilyväylää. Me päätimme tutustua Rymättylän keskukseen.

Rymättylä on Otavan saarella. Tässä näkyy myös Kirkkojärvi, josta alempana lisää. (kartta: Navionics) 

Reitti

Turun satamista ei ole kovinkaan pitkä matka Rymättylään. Esim. Ruissalosta matkaa on vain n. 8 merimailia. Pieni lasku Airistoa etelään ja Vepsän ja Kaarnitan saarten pohjoispuolelta suoraan länteen kohti Rymättylän Kirkkolahden vierasvenesatamaa.

Reitti Ruissalo - Rymättylä (kartta: Navionics)

Kirkkolahden pohjukassa on vierasvenelaituri. Laiturissa on asiointi- ja vieraspaikkoja muutama. Tämänkin laiturin osalta antaisin palautetta, että olisi todella helpompi kiinnittyä laituriin, jos vieraspaikat olisi merkitty näkyvästi laituriin saapuville eli merelle päin. 

Kirkkolahden vierasvenesataman kartta

Kartasta ei ole niin paljon hyötyä laiturilla seistessä. Mekin kiinnitimme veneen laituriin ja vasta sitten huomasimme kartan. Taisimme olla hieman väärällä paikalla, mutta vierailu oli suunniteltu lyhyeksi, joten emme lähteneet enää siirtämään venettä.  

Kirkkolahden vierasvenelaituri

Rymättylä

Rymättylä on ollut vuodesta 2009 osa Naantalin kaupunkia. Aiemmin se oli oma kuntansa, johon kuului suurin osa Otavan saaresta sekä osa pienempiä saaria.

Rymättylän varhaisperunat ovat ehkäpä kaikille tuttuja, mutta siellä valmistetaan myös Terhi-veneitä ja siellä on pitkä sillihistoria.

Vierasvenesatama on muutaman sadan metrin päässä Rymättylän palvelukeskuksesta. Keskustassa on mm. kauppa, kahvila, ravintola. Haimme kahvit ja pullat mukaan kahvila Tuulisolmusta ja kävelimme kirkolle.

Pyhän Jaakobin kirkko

Pyhän Jaakobin kirkko

Mielestäni Rymättylän keskuksen hienoin nähtävyys on keskiaikainen harmaakivikirkko. Sen vanhin osa sakasti on 1300-luvun alkupuolelta. Muutoin kirkko on 1400-1500-luvulta. Kirkko on omistettu apostoli Jaakobille. Meille tuttua pyhän Jaakobin, eli Jaakon päivää vietetään 25.7., jolloin kansanperinteen mukaisesti Jaakko heittää kylmän kiven veteen. Tässä on taustalla samaan pyhään Jaakobiin liittyvä symbolinen merkitys: kivi on syntitaakka, joka heitetään pois synneistä vapautumisen merkiksi. (wikipedia)

Kiehtovaa on ajatella, että kirkko rakennettiin aikoinaan kahden merenlahden väliselle kannakselle, mutta maan kohoamisen vuoksi paikka näyttää nykyään aika erilaiselta, sillä esim. lounaispuolella oleva Kirkkojärvi on ollut aiemmin merenlahtea. Kirkko rakennettiin kaltevalle mäellä ja siksi kirkon länsipääty on n. 3 metriä matalampi kuin itäpääty.

Kirkkotarhan ympäri menevän kiviaidan yhteydessä on mm. asehuone ja hautakappeli.

Kiviaidassa kiinni olevia rakennuksia

Pieniä kirkkorakennuksia kiviaidassa

Kirkolta lähtee myös n. 3 kilometrin mittainen Jaakon polku -niminen pyhiinvaellusreitti. Se tutustuttaa Rymättylän historiaan ja kulkee nähtävyyksien kautta. Me kävelimme polusta alkuosan. Polkua voi seurata myös kännykän avulla tai kirkolta voi ottaa mukaan paperisen kartan.

Paperikartta ohjaa polulle

Kirkon kupeessa, mäellä, on kauniin punainen kellotapuli. Se muistuttaa myös majakkaa ja itselleni tuli mieleen esim. Vaasassa oleva Rönnskärin majakka. Kellotapuli on kunnostettu muutama vuosi sitten. Kellotapuli on vuodelta 1769 ja muistuttaa yleistä ruotsalaista tapulityyppiä.

Rymättylän kellotapuli

Kirkkolahden vierasvenesatamasta näkyy suurehko, rapistunut rakennus, jonka kupeessa on piippu. Se on vanha meijerirakennus.

Vanha meijeri

Rymättylän toisena (ainakin veneilijän) keskuksena voisi pitää Röölää. Se on tietä pitkin n. 3,5 kilometrin päässä ja veneellä 8,5 merimailin eli n. 16 kilometrin päässä. Sieltä löytyy vierasvenesataman lisäksi mm. sillimuseo ja ravintola.  

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7281531840681364769?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694


BLOGIN HAKEMISTO

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto