Jyväskylä, Päijänne: Mämminiemi (60° 3.901’ N - 25° 48.659’ E), Korpilahti (62° 0.852’ N - 25° 33.499’ E) ja Pinxinmäki Sysmä (61° 29.495’ N - 25° 34.807’ E)

 

Kesäloman yksi kohokohdista oli Järvi-Suomen kierros: viiden päivän aikana veneilyä Näsijärvellä, Päijänteellä ja Saimaalla. Oi onnea!

Oman kokemukseni mukaan suuri osa veneen omistajista ei juurikaan siirrä venettä satamasta toiseen, vaan veneilee pääosin samoilla vesillä. Skipperin palvelun ainutlaatuisuus on, että veneitä on kymmenissä satamissa ympäri Suomen ja se mahdollistaa monipuolisen veneilyn.

Meillä oli heinäkuussa valmiina varaus Tampereelle ja Jyväskylään. Lappeenrannan varausta jouduimme jännittämään, mutta sieltäkin saimme lopulta veneen.

Lähtösatama oli Jyväskylän Lutakossa, aivan messukeskus-Paviljongin vieressä. Hotellimme olikin Paviljongissa ja oli hienoa, kun veneelle pääsi kävellen.

Jyväskylän Lutakon siltataidetta

Serkkuni perheineen on purjehtinut vuosia Päijänteellä ja heiltä kyselinkin vinkkejä. He ehdottivat Mämminiemeä ja Korpilahtea. He olivat itse samaan aikaan Sysmän Pinxinmäessä. Harmittelimme, että sinne emme ehtisi.

Jyväskylän Äijälänsalmi, josta väylä Päijänteelle

Suomen kesä oli jälleen parhaimmillaan, kun lähdimme liikkeelle.

Mämminiemi

Mämminiemi (60° 3.901’ N - 25° 48.659’ E) sijaitsee Päijänteen Ristiselän itäpuolen rannassa. Lutakosta sinne on matkaa noin 15 nm. Mämminiemi on Jyväskylän ulkoilualue ja se on todella hienolla paikalla ja sinne on helppo rantautua. 

Mämminiemen vierasvenesatama

Kohteessa  on pöytäryhmiä ruokailuun, saunoja (jotka eivät olleet koronan takia auki) sekä uimapaikkoja. Söimme eväitä ja ihailimme Suomen suvea. Kansimies kävi tietysti myös uimassa.

Maisema Päijänteen Ristiselälle Mämminiemen kallioilta

Minä Mämminiemen rantakallioilla 

Korpilahti

Seuraava kohde oli Korpilahti (62° 0.852’ N - 25° 33.499’ E). Sinne ei ollut ajoa kuin alle 10nm. 

Kärkisten silta matkalla Korpilahdelle

Taidetta Kärkisten sillalla

Siellä söimme pizzat. Korpilahden vierasvenesatama on itse asiassa aika eläväinen ja lähellä on paljon palveluita. Yksi tärkeistä on myös tankkausasema. Mekin tankkasimme veneen varmuuden vuoksi, sillä olimme ymmärtäneet, että tankkauspisteitä ei välttämättä ole kovin tiheästi.

Pizzat Korpilahden vierasvenesatamassa


Pinxinmäki

Pohdimme, kuinka jatkaisimme iltaa ja niin vain kävi, että päätimme ajaa Sysmään Pinxinmäkeen (61° 29.495’ N - 25° 34.807’ E). Eihän sinne ollut matkaa ”kuin” vajaa 40 nm 😃. Päijänne on todella kaunis ja saaria on paljon. Suurempia selkiä ei juuri matkalla ollut, eikä meidän kohdallemme osunut tuulta. Pilviä sen sijaan kertyi ja loppumatkan ajoimme vesisateessa kuomu ylhäällä.

Pilvet nousivat kun ajoimme Sysmään. Tuuli ei silti noussut.

Mikä riemu oli tavata serkkuni perheineen! He olivat satamassa purjeveneellä ja heidän tyttärensä ihmetteli, kuinka olimme ajaneet sinne yhdellä kertaa, he kun olivat tehneet sinne matkaa purjehtien useamman päivän ajan. Pinxinmäkeen olisi ollut mielenkiintoista tutustua hieman paremmin. Vierasvenesatamaan mahtuu veneitä reilusti ja rantasauna on käytössä. Lisäksi siellä on myös taidenäyttely ja hyvä ravintola. Nämä jäivät meiltä valitettavasti kokematta. https://www.pinxinmaki.fi/

Söimme pientä iltapalaa ja vaihdoimme kuulumisia ja sitten olikin edessä vielä paluu lähtösatamaan.

Matka oli pitkä, mutta kesäilta pilvisenäkin oli valoisa ja hieno, eikä muuta liikennettä juuri ollut. Matka eteni joutuisasti ja nautimme kovasti ajosta. Ehkä vähän pidempi ajomatka kuin olimme alun perin suunnitelleet, mutta tulipa nähtyä Päijännettä. On mielenkiintoista huomata, kuinka järviveneily eroaa meriveneilystä. Päijänteellä väylät ovat aika suoria ja pitkiä, ja saaret muokkaavat väylien muodon. Suuria avovesialueita ei juuri ole, vaan lukuisat saaret antavat suojaa.  

Kesäilta Päijänteellä

Vinkki:

  •         Varmista tankkauspisteiden sijainnit
  •         Vaikka sääennuste näyttää aurinkoiselta, kannattaa varata mukaan lämmintä ja sadetta pitävää vaatetta
  •        Tartu hetkeen, liian tarkat suunnitelmat voivat rajoittaa 




Kommentit

  1. Iloinen yllätys oli saada teidät Pinxmäelle vierailulle❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos blogista. Meilläkin on ensi kesänä aikomus veneillä skipperin veneillä pääosin Jyväskylän satamasta ja ajamanne reitti kiinnostaa itseänikin, mutta polttoaineen kulutus ja tankkauspisteet mietityttää. Mahdatko muistaa kuinka paljon bensaa paloi kokonaisuudessaan tuolla matkalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja millä veneellä olitte liikkeellä?

      Poista
  3. Kiitos palautteesta! Olimme liikkeelä Masalla, joka on Yamarin Cross 62, moottori 115. Se kuluttaa n. 1l / merimaili. Meillä kokonaismailimäärä oli 97, joten aika lailla 100 l tankattiin. Korpilahdella tankattiin varmuuden vuoksi, mutta tankkauspiste löytyy myös Luhangasta.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto