Saimaa: Lappeenranta 61° 3.735’ N - 28° 11.473’E – Puumala 61° 31.246’ N - 28° 10.629’E

 


Järvi-Suomen kierros Näsijärvellä, Päijänteellä ja Saimaalla oli ainutlaatuinen kokemus. Viiden päivän aikana pääsimme kokemaan suuret järvemme. Skipperin palvelu mahdollistaa tämän, sillä varauksia voi tehdä kymmenissä satamissa ympäri Suomen.

Saimaa oli meillä näistä järvikohteista viimeisenä vuorossa.

Lähtösatama oli Lappeenrannan keskustassa Kaupunginlahdelta. Lappeenrantaan kannattaa muutenkin tutustua, sillä siellä on paljon nähtävää. Mm. linnoitus on ehdottomasti vierailun arvoinen ja kesällä rannassa on ollut myös suuri hiekkalinna jo 17 vuoden ajan.

Lähtösatama Lappeenrannan Kaupunginlahdella

Olin tehnyt kansimiehen kanssa reittisuunnitelman Puumalaan, jossa tarkoitus oli treffata työkaverini.

Saimaa poikkeaa Näsijärvestä ja Päijänteestä merkittävästi saarien lukumäärän suhteen. Määrää en tiedä, mutta siltä se ainakin tuntui. Kun katsoi merikorttia, näytti siltä, että saarten välistä ei voi löytyä turvallista reittiä edetä. Onkohan Saimaassa eniten saaria Suomessa?

Puumala

Lähdimme tosiaan kaupungin ytimestä ja suuntasimme Pappilanniemen jälkeen itään. Alussa oli hieman teollisuusalueen oloinen vesialue, mutta Luukkaansalmen sillan jälkeen maisema vaihtui kauniiksi järvimaisemaksi. Valitsimme menomatkalle kapean salmen Hirvisaaren länsipuolelta ja jatkoimme Kattelusaareen asti. 

Saimaa on saaria täynnä

Matka jatkui isompaa väylää luoteeseen. Rastiniemi jäi pohjoispuolelle ja sen jälkeen väylää pitkin koilliseen Parkonsaareen asti. Siitä navigoimme pohjoiseen Kapasaareen asti, josta Hevossaaren ja Kaupinsaaren ohi ja vielä yksi käännös kaakkoon, jonka jälkeen olimme Puumalassa. Vierasvenepaikat olivat aivan Puumalansalmen sillan kupeessa. Matkaa Lappeenrannasta Puumalaan on n. 40 nm.

Puumalansalmen silta

Puumala on kaunis kesäkunta Saimaan ytimessä. Yhtenä vierailukohteena voi olla esim. Ville Haapasalon Hatsapuri-leipomo, jonka hän on sinne perustanut. Lue lisää:  https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.1118914

Me emme valitettavasti ehtineet aukioloaikojen puitteissa Hatsapuri-leipomoon. Mutta ehdottomasti hyvä syy tulla tänne uudelleen.

Puumalansalmen sillan kupeessa Tomin kanssa

Nautimme työkaverini perheen kanssa hyvän illallisen viereisessä ravintolassa ja ihastelimme Saimaan kauneutta. Saimaa on edelleen myös tärkeä (ja ainoa) vesiväylä tukinuitolle. Me emme nähneet varsinaista tukinuittoa, mutta Puumalansalmen läpi ajoi tukinkuljetuslautta. Tukinuitto on myös nähtävyys, jonka aikataulusta voi tilata puhelimeen tiedon. http://puumala.fi/tukkilauttainfo/

Tukkilautta ajoi Puumalansalmea pitkin

Illallisen jälkeen hyppäsimme veneeseen ja jatkoimme vielä illalla takaisin Lappeenrantaan.

Kutveleen kanava

Reitti oli pääosin sama, mutta ajoimme Kyläniemen saaren itäpuolelta Kutveleen avokanavan (61° 19.604’ N - 28° 20.870’E)  kautta. 

Saimaalla voi osua kohdalle myös lossi. Tämä on juuri ennen Kutveleen kanavaa.

Kanava on rakennettu jo 1700-luvun lopulla. Se on 250 metriä pitkä. Kanava kuuluu ns. Suronovin kanaviin, joita on neljä. Ne ovat kenraali Suronovin rakentamat kanavat, joiden tarkoituksena oli olla osa Venäjän länsirajan puolustamiseksi suunniteltua linnoitusketjua. Lisää voi lukea https://veneilysaimaa.com/satama/kutveleen-kanava-suvorovin-kanavat/

Kutveleen avokanava

Jätimme myös kapean salmen Kattelusaaren länsipuolella väliin ja tulimme itäpuolta takaisin. Tukkilautan lisäksi näimme nuotanvetoa. Kaksi kalastusalusta veti hiljaa perässään kalastusverkkoa. Piti olla tarkkana, ettei osunut heidän tielleen.

Ilta-aurinko Saimaalla

Saimaan kanava

Saimaan kanava (61° 4.709’ N - 28° 16.627’E) on myös paikka, jota ei voinut jättää väliin. Vaikka ilta oli jo pitkällä, kun olimme Lappeenrannassa, oli kuitenkin valoisaa. Päätimme tehdä pienen retken myös kanavaan. 

Saimaan kanavan suulla

Kanava on kokonaisuudessaan 43 km pitkä ja siinä on 8 sulkua. Se on paikka, minne pitää päästä uudelleen. Nyt saimme vain pienen maistiaisen siitä. Lisää Saimaan kanavasta ja veneilymahdollisuuksista löytyy täältä:

https://vayla.fi/vaylista/vesivaylat/kanavat/saimaan-kanava

https://www.visitlappeenranta.fi/fi/Nae-ja-koe/Nahtavyydet-ja-historia/Saimaan-kanava

Kääntöpiste Saimaan kanavalla

 

Suomen kesä palkitsi meidät upealla auringonlaskulla palatessamme lähtösatamaan.

Auringonlasku Saimaalla

Näistä kolmesta suuresta vesistöstä (Näsijärvi, Päijänne ja Saimaa), Saimaa tuntui vesistöltä, jossa on loputtomasti reittimahdollisuuksia. Ensi kesää odotellessa!

Täysikuu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto