Brännskär, Nauvo, Turunmaan saaristo, Saaristomeri 60' 05,2'N - 21' 58,6' E ja Stenskär, Nauvo, Turunmaan saaristo, 60°04,3' N, 22°02,9' E

 

Turun saaristo on täynnä mielenkiintoisia kohteita. Brännskäristä ja Stenskäristä saimme vinkit veneily-ystäviltä.

Sääennuste näytti edellisenä iltana täyttä aurinkoa, joten olimme täynnä odotusta.

No, merellä sää vaihtelee nopeasti ja aamulla oli hyvin harmaata ja sumuista. Olimme kuitenkin suunnitelleet lähtevämme, joten suuntasimme Turun Pursiseuran satamaan Ruissaloon Skipperin veneille.

Sumua Airistolla

Sumu oli onneksi noin puiden latvojen korkeudessa, joten näkyvyys oli kohtalainen ja uskalsimme lähteä.  Lopulta koko päivä oli harmaa. Voi vain kuvitella, kuinka kaunis tämä veneilyreitti on aurinkoisella säällä meren kimallellessa, koska se oli kaunis myös tällä säällä. Matka yhteensuuntaan on n. 30 mailia.


Reitti Ruissalosta Brännskäriin ja Stenskäriin (kartta: Navionics)


Airistolla saattaa kohdata myös hieman suurempia aluksia

Brännskär

Brännskär sijaitsee Nauvosta kaakkoon, Kirjaisin eteläpuolella. Matkaa Ruissalosta on n. 25 mailia. Meidän reittimme kulki Airistoa etelään ja Stormälön ja Haverön välistä edelleen etelään. Sandön kohdalta käännyimme länteen väylän mukaisesti ja siitä aika lailla etelään Brännskärille saakka. Lossejakin matkalle sattui ainakin kaksi. Losseja on Turun saaristossa aika paljon. Niitä pitää (ja kannattaa!) väistää. Yleensä ne kulkevat vaijeriohjauksella, joten liian läheltä ei myöskään kannata mennä, jottei moottori osu vaijeriin.



Brännskärin upeita kallioita


Brännskärissä on todella viehättävä vierasvenesatama. Saaren omistaa Turunmaan Saaristosäätiö, mutta vierasvenesatamaa pyörittävät yksityiset henkilöt.

Brännskär on hyvin opastettu

Satamassa oli lähinnä purjeveneitä, mutta hyvin mekin mahduimme mukaan. Pihapiiri on idyllinen ja voi käydä vaikka ihailemassa kanoja ja kukkoja.

Brännskärin pihapiiri

Kana-aitaus Brännskärissä


Ensimmäisenä kävimme maistamassa verkkosivuillakin mainitun tuoreen leivän. Sämpylät olivat aivan uunituoreita. Nam! Ja löytyipä vitriinistä myös paikallista olutta, jota pannaan Kemiössä. Etiketissä on yrittäjän veljen vene. Loistava tuliainen.

Brännskärin uunituoreet sämpylät


Brännskärin paikallinen olut

Täytyy myös mainita puuceet, jotka ovat komealla paikalla kallion laella.

Brännskärin puuceet

Me lähdimme sämpylöiden jälkeen luontopolulle. 

Brännskärin luontopolku

Sen varrella on mm. uimaranta, vuokrasauna sekä saaren korkein paikka näköaloineen.  

Brännskärin vuokrasauna


Sumuinen maisema Brännskärin korkeimmalta kohdalta


Saariston käkkärämännyt voivat olla yli 100 vuotta vanhoja


 
https://www.brannskar.fi/


Stenskär

Stenskär

Jatkoimme vielä hieman muutaman mailin kaakkoon ja sieltä löytyi Stenskär. Aivan vieressä on Birsskär, jonne tällä retkellä emme ehtineet, mutta myös siitä on suosituksia.





Stenskärin vierasvenesatama on saareen luoteisosassa lahden poukaman suojassa. Veneitä ei ollut kuin yksi, joten hyvin mahduimme. Muutenkin oli aika hiljaista.

Stenskär on saanut nimensä jättikokoisesta siirtolohkareesta, joka sijaitsee keskellä pihapiiriä.

Stenskärin siirtolohkare

Otimme eväskassin mukaan ja teimme pienen kävelyn. Emme ehtineet kiertää koko saarta, mutta vierasvenesataman vierestä löysimme pienen puodin, josta olisi voinut ostaa lähitilan tuotteita.

Stenskärin puodinvartija


Kaunis saaristomeren maisema ympäröi meidät. Tänne on pakko tulla uudestaan!

Kansimies ehti tottakai myös uimaan. 

Kesäjuomat Stenskärin kallioilla

 

http://www.stenskar.fi/fi/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto