Lähteelä, Kirkkonummi, Porkkala, 59°98 N - 24°43,9 E

 

Kun suunnittelee veneretkeä, melkein aina ensimmäisenä tulee mieleen saaret. Lähteelä löytyi mantereelta oikeastaan vähän vahingossa ja siitä on nyt tullut yksi meidän suosikkikohteista. Lähteelä löytyy Stora Svartön kohdalta, mutta tosiaan mantereen puolelta ja nämä kohteet kuuluvat samaan ulkoilualueeseen.

Taustalla Stora Svartö


Lähteelään pääsee sekä ulko- että sisäväylää. Ulkoväylä menee Kytön pohjoispuolelta ja jatkuu kohti Porkkalaa. Mickelskärsfjärdenin ”marianneväylän” (eli turvavesiväylän) jälkeen Kräklanin eteläpuolelta väylä jatkuu itään ja Räfsön länsipuolelta yhdistyy sisäväylään. Matkaa on esim. Nuottaniemen satamasta n. 16 mailia. 

Nuottaniemi - Lähteelä (kartta: Navionics) 

Sisäväylän pituus on n. 14 mailia, mutta se on hieman hitaampi. Kaunis kyllä, suosittelen ajamaan sen! Sisäväylän ansiosta Lähteelään myös pääsee hieman kovemmallakin tuulella. Väylä menee Svinön salmesta, Pentalan eteläpuolelta ja jatkuu Bergholmenin kohdalta etelään. Matkalla on mm. Stora Brändö, joka sekin on mukava retkikohde. Ainoa hieman avonaisempi vesialue on juuri Stora Brändön jälkeen, mutta sen jälkeen väylä jatkuu taas saarien suojassa.

Nuottaniemi - Lähteelä (kartta: Navionics)


Lähteelän vierasvenesatama on iso ja sieltä löytyy sekä poijupaikkoja että aisapaikkoja. Myös kiinnityskoukkuja löytyy. Päivämaksu on 5€. 

Lähteelän vierasvenesatama

Lähteelän vierasvenelaituri


Merikortissa näkyy kaksi kiveä laitureiden välissä. Niitä ei näy, vaikka toisen pitäisi olla pintakivi. Kyselin kivistä yhdessä Facebookin veneilyryhmässä ja sain kahdenlaisia vastauksia: kivet olisi varmuudelle räjäytetty pois ja varmuudella joku olisi niihin kolauttanut kölin / potkurin. Itse ainakin kierrän ne.

Lähteelän vierasvenesatama ja mahdolliset kivet


Lähteelässä on hyvät palvelut: grillikatos, vuokrattavat saunat, kioski/kahvila ja vessat. Sieltä voi myös vuokrata soutuveneen, sup-laudan tai kanootin. Ja tietysti löytyy uimalaiturikin.

Lähteelän uimakoppi. Näkymä länteen.


Lähteelästä voi vuokrata mm. soutuveneen. Taustalla kioski anniskelualueineen.

Piknik Lähteelässä 


Lähteelässä on kauniit maisemat merelle ja näkyypä Rönnskärin majakkakin Porkkalan kärjessä joissain kohdissa. 

Tauko Lähteelässä


Voin myös sanoa, että se on erinomainen paikka ainakin mato-ongintaan. Ei tarvitse kuin heittää koukku veteen, niin koho on jo uponnut ja kalaa tulee. Erityisesti lapsille tämä on palkitsevaa.  

Lähteelässä onkimassa


Ja vain hetkeä myöhemmin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto