Rödhamn ja Rödö, Lemland, Ahvenanmaa 59°59,1' N - 20°06,2' E

 

Ahvenanmaa ja Rödhamn ovat tuntuneet kovin kaukaisilta haaveilta avomoottoriveneilijälle. Mutta kun keli ja reitti on kohdillaan, niin ei ole estettä lähteä kohti länttä.

Reitti

Me tulimme itse asiassa Rödhamniin pohjoisesta Väderskärin saaresta. Sieltä matkaa Rödhamninn on n. 40 mailia. Pohjoisesta tulee myös suojaisempi reitti Ahvenanmaalle. Matkaa on n. 90 mailia.

Pohjoisempi reitti Turku - Rödhamn (kartta: Navionics)

Takaisin palasimme aika lailla suoraan itään. Tällöin tuuliolosuhteita kannattaa tarkkailla tarkemmin, sillä Teilin ja erityisesti Kihdin ylitys voi olla haasteellista. Reitti on tällöin lyhyempi n. 15 mailia.

Reitti Rödhamn - Turku (kartta: Navionics)

Lähtö Rödhamnista kohti Turkua (kartta: Navionics)

Vierasvenesatama on Rödhamnin (tai itse asiassa saaren nimi on Långö) pohjois-koillisosassa ja satamaan mahtuu noin 60 venettä.

Vene laiturissa

Suurin osa veneistä on purjeveneitä, mutta muutama moottorivenekin oli kiinnittynyt laituriin. Muutama vene oli jäänyt ”redille” eli eivät olleet laiturissa, mutta kuitenkin sataman suojassa.

Huoltorakennuksessa on suihkut ja tiskihuone

Satamassa on suihkut, tiskihuone, kahvila, mahdollisuus varata saunavuoro ja mahdollisuus myös tilata sämpylät aamuksi.

Satamakahvila

Saarella on vanha luotsitupa sekä radiomajakkamuseo.

Satamakahvilan edustalla

Rödhamn

Rödhamn sijaitsee Ahvenanmaan eteläosassa, Lemlandin eteläpuolella. Matkaa Maarianhaminaan ei ole kuin n. 10 mailia. Saariryhmään kuuluu neljä saarta: Rödhamn / Långö, Ljungskär, Gloskär ja Rödö.

Rödhamn ilta-auringossa

Vierasvenesatamaa on kehuttu kovasti ja se on valittu vuoden vierasvenesatamaksi 2023, eikä ihme. Satama oli erittäin siisti ja hyvin opastettu ja palvelu oli ystävällistä. 

Punaista polkua kävellen on kuin punaisella matolla

Aurinkopaneeleilla tuotetaan energiaa ja saaressa on oma veden puhdistusjärjestelmä.

Rödhamnin aurinkopaneeleita

Pilvisen ja tuulisen päivän jälkeen toivoimme saunaa ja niin saimmekin vuoron. Tosin se oli vasta klo 00-01. Olisi satamasta löytynyt myös suihkut, mutta pilvisen sään takia aurinkopaneeleilla lämpiävä lämmin vesi oli loppunut, siksi sauna houkutteli. Eikä kesäillasta tekeminen loppunut. Kiersimme saarta ja ehdimme vielä museoonkin.

Kesäyö Rödhamnissa

Sauna on puusauna, eikä siellä ole sähköä, joten otsalamppujen ja kynttilöiden valossa löysimme perille ja saimme ihanan pehmeät löylyt.

Ihmettelen aina suurten satamien rauhallisuutta. Veneet ovat vieri vieressä ja ihmiset niissä ja silti yöt ovat aivan hiljaisia.

Auringonlasku

Aamuksi veneen kannelle oli tuotu herkulliset sämpylät ja päivän sää ja tuuliennustekin oli kirjoitettu pussiin. Aamukahvit ja tuoreet sämpylät maistuivat niin hyvälle!

Aamun sämpylätoimitus

Luotsitupa

Rödhamnin luotsitupa

Kallion laella näkyy kaunis, valkoinen luotsitupa. Samalla paikalla on ollut luotsitupa jo 1800-luvulla ja nykyinen on rakennettu alkuperäisen luotsituvan näköiseksi ja myös sen paikalle. Nykyisin rakennus on ÅSS:n eli Åländska Segelsällskapet -venekerhon käytössä, joten sisälle ei pääse. Myös osa laitureista on venekerhon jäsenille.

Luotsitupa

Luotsitoimintaa on ollut saarella 1800-luvun alkupuolelta 1920-luvulle saakka.

Luotsituvan ympärille ja rakennettu erikoinen kiviketju ja lähempänä rantaa löytyy kymmeniä kivikasoja.

Kiviketjuja luotsituvan läheisyydessä

Kivikasoja on kalliolla kymmeniä

Rödhamnin kaakkoispuolella on Rödö ja kapea salmi kulkee saarten välissä. Näyttää siltä, että aiemmin saarten välissä on ollut silta.

Radiomajakkamuseo

Radiomajakkamuseo on hiekkapolun päässä, saaren länsireunan korkeimmalla kohdalla

Rödhamnin länsiosasta löytyy Radiomajakkamuseo. 

Radiomajakkamuseo

Se on Suomen ainoa alkuperäisessä kunnossa oleva radiomajakka. Toiminnassa se on ollut 1937-1970. Museosta löytyy erilaisia laitteita sekä tietoa Rödhamnin ja lähisaarten historiasta. Museoon on vapaa pääsy.

Radiomajakkamuseon välineistöä

Radiomajakkamuseon laitteita


Radiomajakkamuseon viereinen rakennus

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7260533189192551707?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694



Rödö

Rödö on viereinen saari, jonne melkein pääsee kävelemällä. Salmessa näkyy vielä mahdollisesti sillan perustukset.

Rödhamnin ja Rödön välissä on vanhan sillan perustukset

Reitti

Rödö on Rödhamnista seuraava saari kaakkoon. 

Reitti Rödhamn - Rödö (kartta: Navionics)

Rödhamnin luotsitupa näkyy Rödöhön

Me jätimme veneen koillisreunalle ankkuriin.

Vene ankkurissa

Rödö

Lähdimme saarelle etsimään kallioon kaiverrettua aurinkokelloa, josta oli maininta Rödhamnin radiomajakkamuseossa. Opastuksena oli, että se sijaitsee pohjoisella reunalla.

Jonkun rakennuksen perustus?

Kiipesimme saaren korkeimmalle kohdalle. Sieltä oli upeat näköalat merelle! 

Maisemat merelle

Ja kaunis, valkoinen kummeli.

Kummeli kallion laella

Saarella on myös paljon erilaisia kivikasoja. Yhden lähteen mukaan saarella on myös merimieskappelin perustukset. 

Kummelin vieressä on kivirakennelma

Onko se kummelin vieressä oleva kivikasa vai suurehko, kivistä muodostettu kehä? Ilmeisesti tämä kivikehä.

Kivistä rakennettu kehä lienee merimieskappelin perustus

Jatulintarha on myös rakennettu kallioille. Onko se vanha vai onko se rakennettu lähimenneisyydessä? Tästä ei ole tietoa. Jatulintarhojahan on rakennettu jo pronssikaudella (1500 eaa)!

Rödön jatulintarha

Ja se aurinkokello. Löytyihän se lopulta! Mutta ei ollut kovin helppoa. Kävelimme saaren pohjoisreunaa tarkasti läpi, mutta saari tuntui kovin suurelta.

Kallioon kaiverrettu aurinkokello

Lopulta se löytyi aika alhaalta, kanervikon vierestä. Hyvänä maamerkkinä on suuri kiinnityslenkki, joka on pohjoisreunalla.

Suuri kiinnityslenkki on hyvä maamerkki aurinkokellolle

Video omalta retkeltä

https://www.tiktok.com/@satulaakso/video/7263109306625690912?is_from_webapp=1&sender_device=pc&web_id=7143257106069554694


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto