Kuinka minusta tuli onnellinen veneilijä?

Elisaaressa


 Tämä on blogi onnellisesta veneilijästä. Naisesta, joka on löytänyt veneilyn ihanuuden aikuisena.

(EDIT 13.1.2024) Viimeisten vuosien aikana olen ollut vesillä yli 80 päivänä vuodessa. Sinä aikana olen vieraillut useassa upeassa kohteessa ja nämä kokemukset haluan jakaa.

Erosin pitkästä parisuhteesta muutama vuosi sitten. Sitä ennen veneily (moottoriveneily) kuului kesään ja mökkeilyyn. Päiväretkiä teimme muutaman kesässä. Jälkikäteen totesin, että ne olivat juuri parasta koko kesässä. Lisäksi kesään kuului vesihiihto, sillä exäni harrasti sitä sangen intensiivisesti. Minun roolini oli olla venekuskina. Mökki oli saaressa lyhyen venematkan päässä ja halusin alusta alkaen varmistaa, että pääsen kulkemaan sinne myös itse, joten opettelin veneen käsittelyä.

Mökki ja veneet jäivät erossa exälle ja mietin, että näinkö joudun luopumaan veneilystä. En voinut uskoa, kun huomasin, että Skipperi oli tuonut markkinoille täysin uuden palvelun: Kaupunkimoottoriveneet. En olisi osannut toivoa paremmin tarpeitani täyttävää palvelua! Ja ajoituskin oli täydellinen. Ilmoittauduin heti jäseneksi. Tässä kohtaa haluan kertoa, että en tee Skipperin kanssa kaupallista yhteistyötä. Kerron palvelusta aivan puhtaasti omasta innostuksestani. Heidän luvallaan toki jaan tietoa. Skipperistä löytyy lisätietoja osoitteessa: skipperi.fi

Navigointi oli minulle uutta. Aiemmilla retkillä olin lähinnä istunut vieressä ja ihaillut maisemia.

Hankin heti Saaristolaivuri-kurssin materiaalit sekä kävin läpi Skipperin tarjoamat kurssit. Skipperin avulla on helppo opetella veneilijäksi. Etsin myös veneilyseuraksi henkilöitä, jotka hallitsivat navigoinnin. Ensimmäisenä kesänä tein noin 30 retkeä. Ei ole muuten vaikea houkutella miehiä veneilytreffeille. Ja veneillessä myös aika nopeasti huomaa, haluaako tavata uudestaan. Mutta siitä lisää jossain muualla 😁.

Naiskippari ei taida vielä olla kovin yleinen näky. Eräs miespuolinen seuralainen totesi, että kun nainen ajaa venettä ja mies istuu vieressä, tulkinta on usein, että mies ei ole ajokunnossa.

Toiseksi Skipperi-kesäksi hankin padin ja siihen erilaisia navigointiohjelmia, joilla pääsin suunnittelemaan reittejä etukäteen. Uteliaisuus oli kasvanut, samoin Skipperi-satamien ja -veneiden määrä. Veneet ovat eri kokoisia Yamarineja: BR54, BR57, BR62 ja DC63. (Helppo sanasto: BR= Bow Ride = avovene, DC= Day Cruiser = hytillinen vene. 54, 57, 62 js 63 ovat veneen mittoja. Pituudet metreinä n. 54=5,4m)

Veneet ovat uudenveroisia ja niissä on iso, integroitu plotteri, pelastusliivit, merikortti ja muut pakolliset välineet. Omalle vastuulle jää veneen tankkaus.

Olen veneillyt sydämeni kyllyydestä ja käynyt n. 200 kohteessa!

Aamukahvit Gullkronassa

Olen postaillut ahkerasti kuvia some-tileilleni ja moni kyseli vinkkejä kohteista. Kyselyt olivat syy tämän blogin perustamiselle.

Jaan täällä omia kokemuksiani ja vinkkejä veneretkikohteiksi. Välillä retkillä ovat olleet mukana kolme poikaani ja heidän kavereitaan, välillä olen ollut aikuisseurassa ja muutaman kerran myös yksin. Pääosin kohteet ovat olleet pääkaupunkiseudulla, mutta olen veneillyt myös Turun saaristossa, Päijänteellä, Saimaalla sekä Pyhä- ja Näsijärvellä.

Juhannuksena Vuosaaren edustalla



Toivon, että voin auttaa, kun pohdit minne voisi mennä ja että tämän kautta löytyisi pari uuttakin kohdetta. Suomen luonto on niin upea!

Kommentit

  1. Hieno idea aloittaa blogi ja jatkaa "veneilyharrastusta" sen parissa myös talvella :) Kauden päätöshän venyi pitkälle marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jaan tänne vinkkejä ja kuvia kohteista, joissa olen käynyt. Päivityksiä tulee n. kerran viikossa.

      Poista
  2. Upeita kuvia ja mielenkiintoista tietoa!

    VastaaPoista
  3. Monta peukkua tästä ������...oli mukava palata kesään blokisi siivittämänä ☀️☀️����

    VastaaPoista
  4. Veneily on niin mahtavaa hommaa, olen appivanhempieni kanssa päässyt sen makuun. Viime kerralla kun näimme, he kertoivat harkinneensa venetelakan hankintaa veneen talvisäilytystä varten. Tosi kiva palvelu tuo kaupunkimoottorivene, sitä täytyy itsekin harkita, eli seuraavan kerran kun emme ole menossa appivanhempien mökille lomailemaan tämähän voisi olla loistava valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen niin samaa mieltä! Ihania veneilyhetkiä, ehkä tässä vaiheessa vuotta pitää todeta, että ensi kaudella.

      Poista
  5. Ihana lukea blogia onnellisesta veneilijästä, kiitos mukavasta kirjoituksestasi. Nyt tähän aikaan vuodesta voi vain haaveilla veneilystä ja miettiä ensi kautta ja missä kaikkialla sitä veneilisi. Venehuolto ja muita kunnostustoimia voidaan nyt talvellakin suorittaa, niin pääsee vähän maistelemaan tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Kun kirjoittelen, pääsen itsekin elämään uudestaan ihanat retket. Kesällä meinaa aika loppua, kun tekee mieli olla vesillä :D.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hakemisto

Espoon saaria, Espoo: Pentala, Stora Herrö, Rövaren, Kaparen, Rövargrundet, Gåsgrund, Knapperskär

Itä-Helsingin saaret, Helsinki: Pihlajaluoto, Hattusaari, Krokholmen, Malkasaari, Kotiluoto, Villaluodot: Itäinen Villaluoto